asuntomessut

Sivu 3

22.2.2017

Kouvolaan syntyy ainutlaatuinen asuinpaikka – tonttien haku alkaa maaliskuussa

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Kouvolan kaupunki järjestävät vuoden 2019 Asuntomessut Kouvolassa Pioneeripuiston alueella. Historialliseen kasarmimiljööseen rakentuu ainutlaatuinen asuinpaikka noin 300 asukkaalle. Tulevalle asuntomessualueelle on kaavoitettu yhteensä 35 pientalotonttia sekä kerrostalokortteli.

1.11.2016

Ihminen voi paremmin kun asuminen on yhteydessä luontoon

Suomalaisten haave asumisesta luonnon lähellä ei ole kuollut. Tätä kertovat sekä viime aikoina asiasta tehdyt tutkimukset että ne asukkaat, jotka rakentavat tällä hetkellä unelmatalojaan Mikkelin asuntomessualueelle. Mikkelin Kirkonvarkauteen syntyy uusi asuinalue, jossa luonto on lähellä.

8.8.2016

Asuntomessut Seinäjoella onnistuivat erinomaisesti – sähköiset palvelut vahvassa kasvussa

Asuntomessut Seinäjoella päättyivät eilen. Messujen väliraportin mukaan yli 96 prosenttia messuvieraista piti messuja erinomaisina tai hyvinä. Nettilipunmyynti ja sosiaalisen median kampanjoiden määrä moninkertaistui aiempiin vuosiin verrattuna.

8.7.2016

Ministeri Tiilikainen Asuntomessujen avajaisissa: puurakentaminen on Suomelle suuri mahdollisuus

Kesän 2016 Asuntomessut avattiin tänään Seinäjoen Pruukinrannassa. Messut avasi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja avajaistervehdyksen esitti Suomen Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Hannu Rossilahti. Kimmo Tiilikainen nosti esiin puurakentamisen Seinäjoen messualueella.

8.7.2016

Asumisen uutuudet nähtävänä Asuntomessuilla Seinäjoella

Asuntomessut Seinäjoella avautuvat yleisölle tänään 8. heinäkuuta. Pruukinrannan messualueella messuvieraat voivat tutustua asumisen uusiin trendeihin.

12.5.2016

Asuntomessuilla Seinäjoella suunnataan katse tulevaan

Asukaslukuun suhteutettuna Seinäjoki oli Suomen muuttovoimaisin kunta vuosina 2009-2013 ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2014 se oli asuntotuotannossa koko maan kärjessä yli 40 000 asukkaan kunnista. Alueellinen kaupunkikeskus voi hyvin, kasvaa ja kehittyy. – Kaupungistuminen on globaali ilmiö.

21.3.2016

Tuusula sai vuoden 2020 Asuntomessut

Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on myöntänyt vuoden 2020 Asuntomessut Tuusulan kunnalle. – Tuusulan esittämä messualue Rykmentinpuistossa sopii hyvin vuoden 2020 Asuntomessujen pitopaikaksi. Kaikkien aikojen ensimmäiset Asuntomessut järjestettiin Tuusulan Lahelanrinteessä vuonna 1970.

10.11.2015

Asuntomessuilla Seinäjoella moderneja pohjalaistaloja ja periskooppitorni

Seinäjoen Pruukinrannassa luonto on tärkeä osa messualuetta. Tontit sulautuvat ympäröivään mäntymetsään ja luonnolle ominaiset piirteet, kuten kalliot, on säilytetty alueella. Kaikkiaan 14 hehtaarin kokoiselle messualueelle rakennetaan 34 omakotitaloa, luhtirivitalo sekä puukerrostalo.