Asuntomarkkinoiden kohme sulaa hitaasti

Uusia asuntolainoja kysytään nyt vilkkaasti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Näiden kaupunkien lisäksi vain muutaman kaupungin ydinalue on lähtenyt liikkeelle, ja monta vuotta kestänyt asuntomarkkinoiden kohme sulaa hitaasti. Odotettu käänne näkyy siis vain alueellisesti ja asuntosidonnaisesti. Markkinoiden eriytyminen jatkuu. Keväällä ja alkukesällä asuntokauppoja on joka tapauksessa tehty jonkin verran odotuksia enemmän johtuen hiljaisesta viime vuodesta, mutta tilanne on edelleen äärimmäisen häilyvä.

Eduskuntavaalien jälkeen kuluttajien luottamus on vahvistunut, mutta Kreikan kriisi heijastuu myös asuntomarkkinoille. Odotamme Kreikan ja rahoittajien pääsevän lähiviikkoina väliaikaiseen sopuun, mikä rauhoittanee rahoitusmarkkinat ja voi rohkaista asunnonostajia. Asuntojen hinnoissa on yhä tinkimisen varaa eli ostajalla on käsissään valttikortteja. Kauppojen viriäminen kertoo myös siitä, että myyjät ovat tulleet ostajia vastaan alentamalla hintoja. Myös uusissa kohteissa yksityinen ostaja pystyy nipistämään pyyntihinnoista selkeitä prosentteja. Aiemmin hinnanalennukset ovat olleet tukkuostajien etuoikeus.

Hypon analyysi vallitsevasta markkinatilanteesta kohenee edelleen ylöspäin, mutta vain hivenen +5,0 pisteeseen (+0,50 %), koska suomalaista kansantaloutta ja erityisesti julkista taloutta koskeva suunnanmuutos antaa edelleen odottaa itseään, vaikka talkoot on aloitettu.

Sipilän hallituksen on kyettävä viemään kotimaan ratkaisut käytännön toimiksi. Asuntopolitiikka nostettiin osaksi hallitusohjelmaa, mikä kertoo siitä, että poliittisesti tunnustetaan asumiskysymysten tärkeys. Se mikä puuttuu, on kirkas näkemys kaupunkipolitiikasta 2030-luvulle saakka. Poliitikoilta on lupa odottaa selkeää ja vahvaa kantaa kaupungistumiskehityksen tukemiseen. Luontainen kaupungistumiskehitys ei katoa sillä, että käännetään sille selkä ja ollaan hipihiljaa. Hallituksen ohjelmassa toistetaan asioita, jotka on tiedetty jo pitkään. Nyt on lupausten lunastamisen aika. Kello pantiin käyntiin, kun eduskunta keskusteli pääministerin ilmoituksesta normien purusta viime keskiviikkona.

Asuntolainakorkojen verovähennysoikeudessa on syytä kuitenkin ottaa aikalisä ja peruuttaa nopeutettu leikkuri. On syytä vielä miettiä vaihtoehdoksi sitä, että vähennysoikeus säilytettäisiin ehdollisena niin, että korkoja voi vähentää verotuksessa, jos lainaa lyhennetään säännöllisesti. Vähennysoikeus on monille perheille ehdottoman tärkeä viimeistään, kun korkotaso nousee aikanaan normaaliksi ja lainamäärät kasvavat yhä. Suomelle on myrkkyä, jos muun Euroopan talouden piristyessä korot nousevat, mutta me jäämme taantumaan.

Hypon Asuntomarkkina-analyysi Q2/2015 on kokonaisuudessaan luettavissa netissä www.hypo.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

31.10.2025

Keskuskaupungit ja kehyskunnat kiinnostavat asuntomarkkinoilla – Helsinki ja Pirkkala houkuttelevimmat

Manner-Suomen 292 kunnasta vain 13 yltää A-luokkaan Hypo-pankin asuntoluottoluokituksessa. Asuntomarkkinoiden voittajia ovat suuret keskuskaupungit ja niiden ympärille rakentuvat vireät kehyskunnat.

asuntojen kysyntä

17.6.2025

Ennuste: Asuntojen kysyntä piristyy, mutta tarjonta elpyy hitaasti 

Asuntokauppa piristyy tänä vuonna, ja vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen odotetaan kasvavan noin 1,5 prosenttia, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan. Asuntojen kysyntä on kohentunut, ja asuntojen kauppamäärät lähestyvät pitkän aikavälin keskiarvotasoja.

juhannuksen paloturvallisuus

19.6.2025

Muista nämä juhannuksen paloturvallisuusvinkit

Maastopalojen ehkäisemiseksi tärkein juhannusvinkki on Ilmatieteenlaitoksen varoitusten tarkistaminen etukäteen. Jos kokkoa saa polttaa, sille hyvä ja turvallinen paikka on kallio, hiekkaranta tai vedessä oleva lautta.

hämeenlinna kerrostalo talvi

16.12.2025

Asuntomarkkinat elpyvät hitaasti – liikatarjonta jatkuu ensi vuoteen

Omistusasuntojen kysyntä on piristynyt kuluvana vuonna, mutta myytävien asuntojen tarjonta on jäänyt odotettua heikommaksi. Tänä vuonna vanhojen osakeasuntojen hinnat laskevat 1–2 prosenttia viime vuoteen verrattuna, käy ilmi Raklin asuntomarkkinakatsauksesta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn