Asukkaat huuhtelevat edelleen kodin haitallisia kemikaaleja viemäriin – kemikaalitietoisuudessa parannettavaa

HSY:n teettämän tuoreen kyselyn mukaan pääkaupunkiseudun asukkailla on osittain puutteellisia tietoja kodin kemikaaleista ja ympäristön kemikalisoitumisesta. Yli 10 prosenttia kyselyyn vastanneista pääkaupunkiseudun asukkaista huuhtelee haitallisia kemikaaleja kuten maaleja virheellisesti viemärin kautta.

Vastaajista lähes viidennes on siinä käsityksessä, että jätevedenpuhdistamo puhdistaa jäteveden sisältämät kemikaalit kokonaan. Todellisuudessa jätevedenpuhdistamot on ensisijaisesti suunniteltu poistamaan rehevöitymistä ja happikatoa aiheuttavia ravinteita ja orgaanista ainesta. Kaikkia haitallisia aineita jätevesistä ei pystytä poistamaan, joten niitä voi päätyä vesistöihin.

– Tehokkain tapa vähentää vesistöihin päätyvien haitallisten aineiden määrää on haitta-aineiden hallinta päästölähteellä eli siellä, mistä kemikaali päätyy viemäriin. Kotitalouksien rooli on merkittävä, sillä suuri osa jätevesiin päätyvistä haitallisista aineista on peräisin tavallisista suomalaisista kodeista, kertoo HSY:n vesihuollon ryhmäpäällikkö Paula Lindell.

HSY kehottaa tekemään kemikaaliviisaita valintoja kotona:

  • Muista, että viemäri ei ole roskis.
  • Vie maalit, lakat, liuottimet ja öljyt vaarallisen jätteen keräykseen.
  • Palauta vanhat ja tarpeettomat lääkkeet apteekkiin.
  • Vältä turhaa kemikaalien käyttöä.
  • Valitse tuotteita, joissa on ympäristömerkki.
  • Suosi Suomessa ja EU:ssa valmistettuja tuotteita.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

selkeä viestintä

15.2.2023

Selkeä viestintä opastaa asumisessa

Aktiivinen asukasviestintä säästää taloyhtiön hallitukselta aikaa ja rahaa. Joistakin asioista kannattaa muistuttaa joka vuosi, sillä asukkaat vaihtuvat ja monet asiat toistuvat vuosittain. Viestinnän selkeyteen kannattaa panostaa, sillä helppolukuiset viestit menevät varmimmin perille.

kodin paloturvallisuutta

31.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Miten kodin paloturvallisuutta tulisi hoitaa?

Kodin paloturvallisuutta hoidetaan varautumalla ja tiedostamalla riskit. Toimivalla palovaroittimella ja alkusammutusvälineillä pääsee jo pitkälle. On hyvä myös perehtyä pelastussuunnitelmaan ja toimintaohjeisiin tulipalotilanteen varalle.

Safetum

15.3.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kierrätys lisääntyi ja monipuolistui uusitun jätepisteen ansiosta

Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOASin kohteisiin uusittiin Molok-syväkeräyspisteet. Kierrätysaste nousi sen jälkeen kaikissa uusituissa kohteissa, ja osassa se tuplaantui.

Molok

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti