Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 138

27.2.2018

Hypo: Asuntohinnat laskuun myös kasvukeskuksissa

Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun tammikuussa, nyt myös kasvukeskuksissa. Edes Helsinki tai Tampere eivät välttäneet prosentin kahden laskua tammikuussa joulukuuhun verrattuna. Hintojen laskun taustalla on kasvavaa tarjontaa (myönteistä) ja supistuvaa kysyntää (negatiivista), alueesta riippuen.

27.2.2018

Rakentamisen suhdannehuippu on yhä lähempänä?

Euroissa mennään vielä ylöspäin, mutta kuutioissa ei, arvioi Luja-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Hannu Isotalo alkanutta vuotta betonirakentajan kannalta. – Suhdannehuippu on saavutettu, mutta sellaista varovaisuutta ei asiakaskunnassa vielä näy, mitä Ruotsissa näkyy, Isotalo jatkaa. Vilkkaaksi kiihtynyttä rakennussuhdannetta jarruttaa tällä hetkellä etenkin työnjohtotason työvoimapula.

27.2.2018

Kiinteistöpalvelualan työriidassa sovintoehdotus viime yönä

Valtakunnansovittelija Minna Helle teki sovintoesityksen viime yönä ennen keskiyötä. Helle twiittasi asiasta viime yönä. Twiitin mukaan osapuolilla (Kiinteistötyönantajat KITA ry ja Palvelualan ammattiliitto PAM ry) on aikaraja vastata esitykseen huomenna keskiviikkona kello 16.

26.2.2018

Suomenlinnan hoito- ja käyttösuunnitelmassa katsotaan tulevaisuuteen

Suomenlinnan hoitokunta on käynnistänyt Suomenlinnan hoito- ja käyttösuunnitelmatyön. Suunnitelmassa linjataan Suomenlinnan tulevaisuuden näkymiä noin 40 vuodeksi. Hoito- ja käyttösuunnitelma tehdään yhteistyössä Suomenlinnan hoitokunnan kumppaneiden kanssa.

23.2.2018

Ovatko röörisi kunnossa? – Viisi vinkkiä putkivaurioiden välttämiseksi

Ilmatieteenlaitoksen ennusteet varoittavat kireistä yöpakkasista. Nopeasti laskeva lämpötila voi yllättää, kun jokapäiväisen tarpeeseen tottuneena aamulla ei saa hanasta edes kahvikeittovettä. Jäätyessään putket voivat usein vielä rikkoutua, mikä saattaa aiheuttaa jopa useita kuukausia kestäviä kalliita korjaustöitä.

23.2.2018

Edessä vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinavuosi

Hypon Asuntomarkkinakatsaus kertoo: Kaupungistumisen toinen aalto jakaa kaupungit eri leireihin. Tästä vuodesta tulee koko vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinoilla, ja pääkaupunkiseudulla asuntokauppa on noussut jo finanssikriisiä edeltäville tasoille. Asuntomarkkinat seuraavat talouskehitystä, sillä alkuvuonna myös bkt-luvuissa täyttyi vihdoin kasvun menetetty vuosikymmen.

23.2.2018

Sovittelu käynnissä – PAM ilmoitti laajennetuista työtaistelutoimista

Palvelualojen ammattiliitto PAM ilmoitti 22.2. laajentavansa kiinteistöpalvelualan työtaistelutoimia. Sen mukaan uusi lakko alkaa 12.3. kello 6.00 ja päättyy 15.3.

20.2.2018

Rakennusala kiinnittää huomiota putoamissuojauksiin

Viime viikkojen aikana Suomen rakennustyömailla on sattunut useita, jopa kuolemaan johtaneita tapaturmia. Hyvin moni sattuneista tapaturmista ja läheltä piti -tilanteista on liittynyt putoamissuojauksen puutteellisuuteen. Tämän vuoksi rakennusalan järjestöt ja liitot eli Rakennusteollisuus RT, Pro ja Rakennusliitto kehottavat rakennustyömailla työskenteleviä tarkkailemaan ja tehostamaan erityisesti putoamissuojausta.

19.2.2018

Vesihuollon tilaa ja rakennemuutosta selvittävä hanke käynnistyy

Vesihuoltoverkoston nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Hankkeen tavoitteena on löytää parhaat keinot tarvittavan rakennemuutoksen toteuttamiseen. Helmikuussa käynnistyy valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaan kuuluva hanke ”Vesihuollon tila ja rakennemuutos”.

16.2.2018

Ruotsin asuntohinnat jatkoivat laskuaan

Tammikuussa laskivat sekä kerrostaloasuntojen (bostadsrätter) että omakotitalojen hinnat Ruotsissa yhden prosentin, kertoo Dagens Industri. Vuodessa lasku on edellisillä ollut ollut neljä prosenttia, mutta ok-talojen hintojen vuosimuutos oli vielä positiivinen – samat neljä prosenttia. Tukholmassa on lasku jatkunut pisimpään ja koko Tukholman läänin tasolla vuosivauhti oli jo seitsemän prosenttia alaspäin. Tukholman kantakaupungissa hinnat laskivat 12 kuukaudessa 8 […]

16.2.2018

Suomalainen innovaatio poistaa kännykän kuuluvuusongelmat sisätiloissa

Matkapuhelimien huono kuuluvuus sisätiloissa on merkittävä rakentamisen ongelma, erityisesti uudiskohteissa. Suomalaisten Finnfoam Oy:n ja Stealthcase Oy:n yhteistyössä kehittämä FF-SIGNAL- signaalinvahvistin tuo tähän ratkaisun vahvistamalla mobiiliverkon signaalin jopa satakertaiseksi. Helmikuussa markkinoille tuleva tuote on yhteistyössä kenttätestattu kiinteistösijoitusyritys Kojamon kanssa.

16.2.2018

Jätkäsaaren Rokkiporkkana on auki

Välimerenkadun ylittävä oranssi kevyen liikenteen silta Helsingin Jätkäsaaressa otettiin käyttöön tänä aamuna. Rokkiporkkanaksi ainakin epävirallisesti nimetyn sillan käyttöönoton kunniaksi Helsingin kaupunki tarjosi kahvia. Varsinkin koululaiset olivat hoksanneet uuden reitin jo heti aamulla kouluun mennessään.