
Pihan siistimisen pelisäännöt syytä päivittää ennen kevättalkoita
Pihan siistimisen pelisäännöt on syytä kerrata ennen talkoita. Näin vältetään erimielisyydet taloyhtiön sisällä.
Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.


Pihan siistimisen pelisäännöt on syytä kerrata ennen talkoita. Näin vältetään erimielisyydet taloyhtiön sisällä.

Kaksi- ja kolmekymppiset suomalaiset ovat tulevaisuuden ja asumisen odotuksissaan varsin nöyriä. Tulevaisuuden yleisin asumistoive on kompakti ympäristöystävällinen pientalo. Asumisen ja yleensäkin elämänodotuksia hillitsee huomattava epävarmuus taloudellisesta kehityksestä ja omien rahojen riittävyydestä.

Vuoden 2020 Asuntomessuille Tuusulaan syntyvälle uudelle asuinalueelle tulevat tontit on varattu. Asuntomessuille Tuusulaan rakentuu yhteensä yli 200 kerros-, rivitalo-, ja townhouse-asuntoa sekä pientaloja 28 tontille. – Olemme Asuntomessutoimikunnassa päässeet valitsemaan alueelle sellaisen toteutuksen, että Asuntomessuille Tuusulaan syntyy erityisen monipuolinen asuntotuotanto.

Taloyhtiön yhtiöjärjestyksen muutoksen vuoksi 30 000 euron remontti meni maksukyvyttömän lapsiperheen piikkiin, kirjoittaa Taloussanomat. Asuntokaupoissa valitettavan usein unohdetaan tutustua taloyhtiön yhtiöjärjestykseen. Jyväskylästä paritalo-osakkeen ostaneelle perheelle yhtiöjärjestykseen tehdyt muutokset selvisivät kahdeksan kuukautta kauppojen jälkeen.

Yhä useamman suomalaiskodin ja kesäasunnon katolla tehdään puhdasta sähköä omaan käyttöön, vaikka energiayhtiön verkko tuo sähköä suoraan töpseliin. Tekniikan yleistyessä aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet ja kannattavuus parantunut. Kaiken lisäksi aurinkosähkö on helppoa ja lähes huoltovapaata teknologiaa.

Suuret asumiskustannukset rasittivat 6,6 prosenttia kotitalouksista vuonna 2016. Vuokralla asuvilla kotitalouksilla osuus oli 14,3 prosenttia. Asumiskustannusrasitteisten kotitalousosuudet pienenivät jo edellisvuonna.

Suomalainen tyypillisesti laskee neliöitä ja arvioi pintamateriaaleja asunnon valintatilanteessa. Kuitenkin päätökseen ja asuinalueella viihtymiseen vaikuttavat aina tunne- ja arvotekijät, joista ympäristön vihreys on yksi tärkeimmistä. Taloyhtiöiden kannattaa panostaa ympäristöön ja piha-alueeseen, koska sillä luodaan tärkeä ensivaikutelma ja vaikutetaan myös pitkäaikaisesti asukkaiden viihtyvyyteen.

Asukastyytyväisyys korkealla Kauniaisissa – Helsinki ja Oulu nousseet viiden suurimman joukossa. Näin kertoo EPSI Ratingin vuosittain tehtävä tutkimus suomalaisten tyytyväisyydestä asuinkuntiinsa. Tyytyväisyysindeksi tuotetaan asteikolla 0-100, jossa 75 on hyvä taso.

Suomalaisten asumisen hintaa nostaa erityisesti kasvukeskuksissa suuri asuntokysyntä ja niukka tarjonta. Tarjontaa voitaisiin lisätä muun muassa järkevöittämällä sääntelyä, kohdentamalla tuettua asumista sitä eniten tarvitseville sekä lisäämällä markkinaehtoisuutta, ehdotetaan Pellervon taloustutkimus PTT:n vetämässä tutkimushankkeessa. Asuntosijoitusyhtiöiden tuottojen ei sen sijaan havaittu olevan poikkeuksellisen korkeita.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on selvittänyt verkkokaupoista ostettavien led-valaisinten turvallisuutta testauttamalla 13 valaisinta. Yksikään valaisin ei ollut täysin määräysten mukainen. Seitsemän valaisinta voi aiheuttaa sähköiskun vaaran ja kolme näistä voi aiheuttaa lisäksi tulipalon vaaran. Tukes hankki testattavaksi 13 kattoon upotettavaksi tarkoitettua led-spottivalaisinta valaisimia myyvistä suomalaisista ja kiinalaisista verkkokaupoista.

Putkiremontti herättää asunnon ostoa tai myymistä suunnittelevassa usein epäluulon tunteita mutta suotta. Putkiremontti on kiinteistön peruskorjaus, joka tuo lisämukavuutta asumiseen ja nostaa kiinteistön arvoa. Eri alueiden välillä on kuitenkin suuria eroja sen suhteen, miten putkiremontti vaikuttaa asuntojen hintoihin.

Ledien myötä valaistustuotteet ovat muuttuneet. Markkinoilla on valaisimia, joiden lamppuja ei voi vaihtaa. Asia selviää kuitenkin valaisimen energiamerkistä.