Lakiehdotus uudisrakennusten energiatehokkuudesta lausunnoille

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle ehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta siten, että uusien rakennusten rakentamisessa siirrytään lähes nollaenergiarakennuksiin EU:n yhteisten vaatimusten mukaisesti.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella säädetään lähes nollaenergiarakennuksiin siirtymisestä uudisrakennuksissa, täsmennetään siirtymisen aikataulu ja annetaan puitteet tarkemmalle asetuksilla tapahtuvalle sääntelylle. Energiatehokkuuden määrittämistä koskevat tekniset säädökset annetaan asetuksina, joista järjestetään oma lausuntokierroksensa tulevana syksynä.

Tavoitteena on, että lainmuutos ja asetukset saataisiin voimaan vuoden 2017 alussa, ja uudisrakennusten energiatehokkuusvaatimukset tulisivat sovellettaviksi vuoden 2018 alusta vireille tuleviin rakennuslupahakemuksiin. Tämä aikataulu toteuttaa EU-direktiivin aikataulun siitä, että uudet rakennukset ovat entistä energiatehokkaampia vuoden 2020 loppuun mennessä.

Uudisrakennusten energiatehokkuuden parantaminen hillitsee ilmastonmuutosta ja parantaa samalla energiaomavaraisuutta. ”Pariisin ilmastosopimuksen mukaan maailman tulisi olla päästöneutraali vuosisadan toisella puoliskolla, ja rakentamisessa siihen tähtääviä ratkaisuja tehdään nyt”, painottaa lakia valmistelleen työryhmän puheenjohtaja Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä. ”Rakennusten terveellisyys on määräysten lähtökohta, sisäilman laadusta ei tingitä jatkossakaan.”

Lakiehdotus on valmisteltu yhdessä alan toimijoiden kanssa. Lausuntoja ehdotuksesta voi antaa 14.3.-13.5.2016.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

19.8.2025

Miksi ikkunat huurtuvat ulkopuolelta? Syy löytyy energiatehokkuudesta

Ulkoikkunat voivat olla huurteessa, vaikka kerrostalo on vielä uusi tai siinä on tehty ikkunaremontti. Pulma on asukkaan kannalta harmillinen, mutta taloteknisesti vaaraton. Jos kosteutta sen sijaan alkaa ilmestyä lasien väleihin, kannattaa syitä selvittää jo tarkemmin.

rakennusten energiatehokkuusdirektiivi taloyhtiöt

10.10.2024

Miten rakennusten energiatehokkuusdirektiivi vaikuttaa taloyhtiöihin?

Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuli voimaan toukokuussa 2024. Toukokuun jälkeen jäsenvaltioilla on noin kaksi vuotta aikaa toimeenpanna direktiivin uudet vaatimukset osaksi omaa kansallista lainsäädäntöä. Suomessa tämä vastuu on ympäristöministeriöllä.

rahoitus kiinteistönhallinnassa

20.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiöt voivat hyödyntää rahoitusta kiinteistöhallinnassa?

Rahantarve ei lopu siihen, kun rakennusprojekti saadaan loppuun. Kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen vaativat usein suuria investointeja. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat turvautuvat lainarahoitukseen kattaakseen esimerkiksi korjauksia, energiatehokkuusprojekteja ja laajennuksia.

Halvinlaina.fi

15.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Energia-asiat taloyhtiössä – nämä faktat hallituksen jäsenen kannattaa tietää

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.

Fortum

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti