Kansainväliset sijoittajat hamuavat vuokra-asuntoja Suomesta

Maailman suurin kiinteistökonsulttiyhtiö CBRE arvioi tuoreessa Suomi 2022 -raportissa, että ammattimaisten kiinteistösijoittajien tekemät kaupat kasvavat Suomessa tänä vuonna kymmenen prosenttia.

Viime vuonna kiinteistösijoittajien sijoitukset kasvoivat 20 prosenttia toissa vuodesta 7,14 miljardiin euroon, yhdysvaltalainen CBRE arvioi. Kasvun ajurina oli jo viime vuonna kansainvälisten sijoittajien into ostaa Suomesta vuokra-asuntoja.

Tänä vuonna tuo into näyttää entisestään kasvavan. CBRE:n tutkimusjohtaja Jussi Niemistö kertoo markkinatilanteesta Helsingin Sanomille. Hänen mukaansa näyttää jo siltä, että vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla sijoittajien asuntokauppoja voidaan tehdä euromääräisesti yhtä paljon kuin koko viime vuoden aikana.

Niemistön mukaan kyseessä on selvä suunnanmuutos. Kun vuonna 2014 vielä juuri kukaan suursijoittaja ei sijoittanut vuokra-asuntoihin Suomessa, nyt kansainvälisten sijoittajien osuus ammattimaisesta vuokra-asuntokaupasta on Suomessa jo 35 prosentin luokkaa.

Kansainväliset sijoittajat valmiina valtaviinkin sijoituksiin

Niemistö arvioi suurten sijoittajien olevan valmiita ja halukkaita ostamaan satoja ja tuhansia asuntoja vuokraustarkoituksessa.

Sijoittajien into vuokra-asuntojen ostoon on sikäli yllättävää, että samaan aikaan pääkaupunkiseudulla on kaksikertainen määrä vuokra-asuntoja tarjolla verrattuna aikaan ennen pandemiaa. Vuokratkin ovat olleet paikoin laskusuunnassa.

− Institutionaaliset sijoittajat uskovat, että tilanne palautuu normaalimmaksi. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä lisää väkeä muuttaa kaupunkeihin ja vuokralla asumisen suosio kasvaa, Niemistö selittää HS:lle.

Niemistön mukaan Euroopassa nähdään nyt samanlainen kehitys, joka tapahtui Yhdysvalloissa jo kymmenen vuotta sitten. Vuokra-asuntojen tarjonta siirtyy entistä enemmän isojen institutionaalisten sijoittajien käsiin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

3.12.2025

Hallintaan otetun huoneiston vuokraaminen – huomioi nämä asiat

Huoneistojen hallintaanottotilanteet ovat yleistyneet taloyhtiöissä. Kun hallintaanottopäätös on tehty yhtiökokouksessa ja annettu lain mukaisesti tiedoksi eikä sitä ole moitittu, on huoneiston vuokraamisen aika.

Tilaajille

Asumismenot laskevat tänä vuonna hieman.

8.12.2025

Kun vuokratontin sopimus päättyy, mitä tapahtuu?

Tontin vuokra-ajan päättyessä taloyhtiö neuvottelee tontin omistajan kanssa uuden sopimuksen. Tämä voi tarkoittaa vuokran korotusta. Jos yhteisymmärrystä ei saavuteta, tulee ratkaistavaksi, mitä tapahtuu tontilla olevalle rakennukselle ja kiinnityksille.

Tilaajille

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.10.2025

Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?

Vuokranantajille on tarjolla laajasti erilaisia vakuutuksia. Vakuutuksen valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. 

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti