
Rakli: Rakentaminen kasvaa tänä vuonna parilla prosentilla
Rakentamiseen ennakoidaan tänä vuonna kasvua, vaikka asuntorakentamisen aloitukset ovat jäämässä miinukselle. Myös korjausrakentamisen ennustetaan lisääntyvän, käy ilmi suhdannekatsauksesta.

Aluehallintovirasto kertoo, että työsuojelutarkastuksissa on havaittu puutteita hyvin laajalla skaalalla: putoamissuojauksissa, työtelineissä, työntekijäluetteloissa, työterveystarkastuksissa, henkilönsuojaimissa, koneiden ja laitteiden turvallisuudessa jne.
− Kehitystäkin on tapahtunut. Rakennustyömaiden pääurakoitsijat ovat alkaneet vaatia enenevässä määrin aliurakoitsijoiltaan työturvallisuussuunnitelmia. Lisäksi nostotöihin liittyvän alamiehen koulutuksen vaikutus on alkanut näkyä niin, että materiaalin siirrot tehdään turvallisemmin, arvioi työsuojelutarkastaja Juha Sinerjoki.
Tapaturmavakuutuslaitoksen viimeisen tilaston mukaan rakennusyritysten palkansaajille sattui vuonna 2020 noin 13 600 työpaikkatapaturmaa. Rakennustyömailla työskentelee paljon myös muita kuin rakennustoimialan yritysten työntekijöitä. Näille työntekijöille sattui rakennustyömailla yhteensä 4 400 työtapaturmaa.
Rakennusalan työsuojeluvalvonnan tavoitteena on vähentää työtapaturmien ja ammattitautien määrää sekä saada työnantajat hoitamaan lakisääteiset työnantajavelvoitteensa.
− Rakennusalalla tapahtuu muuttuvien olosuhteiden vuoksi paljon tapaturmia. Korjausrakentamisessa korostuvat kemiallisista altistumisista johtuvat terveysongelmat. Työtapaturmariskin lisäksi rakennustyössä altistutaan muun muassa melulle, erilaisille pölyille, lämpötilan ja sääolosuhteiden vaihtelulle, tarkastaja Juha Sinerjoki kertoo.

Rakentamiseen ennakoidaan tänä vuonna kasvua, vaikka asuntorakentamisen aloitukset ovat jäämässä miinukselle. Myös korjausrakentamisen ennustetaan lisääntyvän, käy ilmi suhdannekatsauksesta.

Rakentaminen kasvaa tänä vuonna kaksi prosenttia ja ensi vuonna neljä, ennustaa Rakennusteollisuus RT syksyn suhdannekatsauksessaan. Kasvu jakautuu epätasaisesti rakentamisen eri aloille. Asuntorakentaminen on laskussa, korjausrakentaminen kasvaa lievästi.

Asuntorakentamisen aloitusmäärät laskevat tänä vuonna edelleen, ennustaa Rakennusteollisuus RT suhdannekatsauksessaan. Asuntoaloitukset ovat historiallisen alhaalla, 1950-luvun tasolla. Kasvua ei ole näkyvissä ensi vuonnakaan.

Kerrostaloissa tehdään tänä vuonna eniten vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia, joiden kustannukset ovat kasvaneet ripeästi parin viime vuoden aikana. Perinteisen tavan viemärikorjausten kokonaiskustannusten mediaani oli tänä vuonna koko Suomessa noin 1 000 euroa huoneistoneliöltä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään