Taloyhtiö ei ole aina vastuussa, jos pihalla sattuu vahinko omasta huolimattomuudesta

Kun sää muuttuu talviseksi, herää monessa taloyhtiössä kysymys siitä, kuka vastaa pihan turvallisuudesta. Kysymys on tuttu myös Kiinteistöliiton lakineuvonnassa.

Kiinteistönomistajalla on korostunut huolellisuusvelvoite piha-alueen hoitoon, mikä tarkoittaa sitä, että taloyhtiön on vahingon sattuessa pystyttävä osoittamaan, että se on toiminut talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

Tästä huolimatta Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kannustaa kaikkia myös omaan varovaisuuteen talvisäällä.

− Jos juoksee jäisellä pihalla korkokengissä tai reinot jalassa, voi kaatua vaarallisesti, vaikka piha olisi kuinka hyvin hiekoitettu. Silloin on mielestäni kohtuutonta syyttää vahingosta taloyhtiötä, Pynnönen sanoo.

Myös tuomioistuin on painottanut kulkijan omaa huolellisuutta. Tuomioistuin on linjannut, ettei rappukäytävässä liukastuneella ollut oikeutta vahingonkorvauksiin, kun kaatuminen oli johtunut omasta huolimattomuudesta.

Liukastunut oli ennen kaatumistaan juossut tai hölkännyt portaita alaspäin ja samanaikaisesti puhunut puhelimessa. Kaatuminen oli johtunut hänen omasta huolimattomuudestaan eikä siitä, että kiinteistöä olisi pidetty puutteellisesti kunnossa − vaikkakin portaat olivat liukastumishetkellä kosteat siivoamisen jäljiltä.

Talvikunnossapitoa ei kannata jättää talkootyön varaan

Kristel Pynnönen ei suosittele, että pihan lumityöt ja hiekoitus jätettäisiin osakkaiden oman aktiivisuuden varaan. Vastuukysymysten vuoksi talvikunnossapito talkootyönä tulee kyseeseen lähinnä pienissä rivitalo- ja paritaloyhtiöissä. Niissä yhtiöissä, joissa talvikunnossapito hoidetaan talkootyönä, on periaatteet ja vastuukysymykset hyvä kerrata yhtiössä vuosittain.

− Talkootyö taloyhtiöissä on nimensä mukaisesti talkootyötä eli vapaaehtoista. Jos osakas kieltäytyy tekemästä talvikunnossapitotöitä, häneltä ei voida periä muita korkeampaa vastiketta, eikä hänen kustannuksellaan voida teettää hänen osuuttaan esimerkiksi ulkopuolisella urakoitsijalla, Pynnönen muistuttaa.

Päätös lumi- ja hiekoitustöiden hoitamisesta talkoovoimin on syytä tehdä yhtiökokouksessa, jotta osakkaat voivat osallistua asiasta päättämiseen. Samalla nähdään, onko yhtiössä todellista kiinnostusta talkoovoimin tehtäviin lumitöihin. Toinen vaihtoehto on selvittää talkoisiin osallistumishalukkuutta kirjallisilla sitoumuksilla.

Kun taloyhtiö tilaa talvikunnossapitoon liittyvät työt ulkopuoliselta ammattilaiselta, sen kannattaa kirjata sopimukseen, että palveluntarjoaja vastaa myös lumi- ja jäätilanteen tarkkailusta ja tarvittavista varotoimenpiteistä.

− Tällä tavalla taloyhtiö on lähtökohtaisesti täyttänyt velvollisuutensa turvallisuudesta huolehtimisessa, Pynnönen sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

9.6.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vesivahinko johti kiistaan korvauksista

Vesivahingot ovat yleisimmin taloyhtiössä tapahtuvia vahinkoja. Finanssialan tilastojen mukaan Suomessa sattuu päivittäin lähes 100 vuotovahinkoa. Joskus vahinkotapauksen korvausprosessi saattaa mutkistua.

Howden Finland Oy

rahoitus kiinteistönhallinnassa

20.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiöt voivat hyödyntää rahoitusta kiinteistöhallinnassa?

Rahantarve ei lopu siihen, kun rakennusprojekti saadaan loppuun. Kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen vaativat usein suuria investointeja. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat turvautuvat lainarahoitukseen kattaakseen esimerkiksi korjauksia, energiatehokkuusprojekteja ja laajennuksia.

Halvinlaina.fi

25.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Talvinen tuuletus paukautti vesihanan

Joitakin vahinkoja voitaisiin estää ennakoimisella ja huolellisella toiminnalla. Vakuutusyhtiöt ovat keränneet vakuutusehtoihin suojeluohjeita, jotka ohjaavat toimimaan siten, että vahinkojen riski pienenee.

Howden Finland Oy

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti