Vuokraturva: Loppuvuoden tunnelmat vuokramarkkinoilla

Vuokra-asuntomarkkinoiden tasapaino on parantunut ja vuokralaisen asema helpottunut, kun vuokra-asuntojen määrä on nopeaa tahtia kasvanut. Varsinainen vuokra-asuntopula on poistunut koko Suomesta. Vuokra-asunnoista on paikoin jopa ylitarjontaa, arvioi Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Nyt sijoittajat tarkkailevat silmä kovana, alkavatko opiskelijat  muuttaa normaaliin tapaan syksyä vasten opiskelupaikkakunnille. Tämä muuttoliike on perinteisesti tehnyt kesästä vuoden vilkkaimman jakson vuokramarkkinoilla. Viime vuosi oli poikkeus. Useimmat opinahjot siirtyivät etäopetukseen ja monet uudet opiskelijat lykkäsivät muuton opiskelupaikkakunnalle epämääräiseen tulevaisuuteen.

Edeltävästä poikkeusvuodesta johtuen opiskelijoiden keskuudessa on  patoutunutta muuttotarvetta. Jos syksy aloitetaan lähiopetuksessa, aivan uusien opiskelijoiden lisäksi myös edellisen vuoden saapumiserä aktivoituu muuttamaan. Paikoin ylitarjonnasta kärsiville vuokramarkkinoille se olisi merkittävä ja vuokranantajille mieleinen piristysruiske. Opiskelijoiden suuren määrän vuoksi varsinkin pienistä asunnoista voisi  jälleen tulla opiskelupaikkakunnilla pulaa, ja sillä olisi vaikutusta myös isompien asuntojen kysyntään.

Jos opiskelija on jo nyt varma siitä, että joka tapauksessa aikoo opiskelupaikkakunnalle muuttaa, asunnonhakua ei kannatta jättää siihen, mahdolliseen syksyn lähiopetuksen varmistumiseen. Vielä tässä vaiheessa asunnon löytäminen on selvästi helpompaa, ja valinnanvaraakin mukavasti.

Toinen sijoittajien tarkkaan seuraama kehityskulku on aiemmin Airbnb-käytössä olleiden asuntojen mahdollinen poistuminen tavallisilta vuokramarkkinoilta. Viimeisen vuoden ajan ne ovat osaltaan lisänneet vuokra-asuntojen tarjontaa. Paluu väliaikaismajoitukseen muuttaisi kysynnän ja tarjonnan suhdetta pitkäaikaisilla, ns. tavallisilla vuokramarkkinoilla. Toistaiseksi matkailun paluu minkäänlaiseen normaalitilanteeseen näyttää kuitenkin suht etäiseltä.

Vaikuttaa siis siltä, että opiskelijoista johtuva vuokra-asuntojen kysyntä saattaa olla kasvussa, mutta vuokra-asunnon tarjonta tuskin laskee – kysynnän ja tarjonnan suhde kasvukeskuksissakin pysyisi suurin piirtein tasapainossa. Voimakkaita vuokrien nousuja tai laskuja tuskin nähdään, mutta pieni nousu kasvukeskusten vuokrissa on mahdollista loppuvuonnakin, jos opiskelijoiden asuntokysyntä palautuu.

Kolmanneksi sijoittajat seuraavat asumisen uusia isoja trendejä, joiden vaikutukset yltävät paljon korona-aikaa pidemmälle. Näistä merkittävin on etätyö. Se vaikuttaa asunnon valintaperusteisiin ja sijaintiin liittyviin preferensseihin tavalla, joka voi myöhemmin kasvaa asumisen megatrendiksi. Etätyön yleistymisestä saattaa tulla yksi koko vuosikymmenen suurista leimallisista piirteistä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

monimuotoisuus vuokralaisen valinnassa

4.12.2024

Vuokranantaja, huomioi monimuotoisuus vuokralaisen valinnassa

Tulevaisuuden vuokralaiset ovat aiempaa monimuotoisempi ryhmä. Suomessa on jo yli puoli miljoonaa vieraskielistä asukasta. Vuokranantajalle monimuotoisuuden huomioiminen konkreettisin teoin voi olla tulevaisuuden vuokramarkkinoilla ratkaiseva tekijä ja kilpailuetu.

Tilaajille

vuokrien nousu

5.3.2025

Vuokrat nousevat maakunnissa – pääkaupunkiseutu laahaa perässä

Viime vuonna vuokrat nousivat muualla Suomessa selvästi nopeammin kuin pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun muuta maata runsaampi asuntotarjonta on pitänyt vuokrakehityksen kurissa.

taloyhtiökokous

14.5.2025

Selvitys: Lähes puolet osakkaista ei käy taloyhtiönsä yhtiökokouksissa

Jopa puolet asunto-osakeyhtiöiden osakkaista ei osallistu taloyhtiönsä yhtiökokouksiin, selviää POP Pankin teettämästä selvityksestä. Osakkaista 36 prosenttia osallistuu kokouksiin säännöllisesti.

Huoneiston käyttötarkoituksen muutos edellyttää rakennuslupaa.

25.8.2025

Huomioi nämä huoneiston käyttötarkoituksen muutoksessa

Huoneiston käyttötarkoituksen muutos esimerkiksi liikehuoneistosta asuinhuoneistoksi edellyttää yhtiöjärjestyksen muutosta ja rakennuslupaa. Toisinaan se saattaa myös vaatia kaikkien osakkaiden suostumuksen.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti