Lisätään kasvillisuutta kaupunkeihin

Tiivistyvään kaupunkiympäristöön tarvitaan lisää tilaa kasvillisuudelle. Yhteyttävä vihreä kasvillisuus on välttämätöntä luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta todetaan Puutarhaliitto ry:stä.

Sekä kaupunkisuunnittelussa että piharakentamisessa tulisi huomioida kasvien osuus ja niiden merkitys ihmisille ja luonnon monimuotoisuudelle. Kasvillisuus sekä vähentää että hidastaa muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Katto- ja kansipihojen istutusten avulla voidaan selkeästi vähentää rankkasateiden ja myös kuumien jaksojen haittavaikutuksia. Hyvä kasvillisuuskerros toimii eristyksenä kuumaa ja kylmää vastaan. Monimuotoinen kasvillisuus sitoo ilmakehän hiilidioksidia ja ilman epäpuhtauksia sitoen niitä kasvi- ja maa-ainekseen. Tärkeimmät vaikutukset ovat kuitenkin asumisviihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä.

Kasvikatot luokitellaan niiden rakenteiden ja kasvualustan paksuuden mukaan. Kevyimmillään katto on sammal-, maksaruoho- tai jäkäläkatto, jonka avulla kattopinta muuttuu jo olennaisesti luonnollisemmaksi. Paksummassa, yli 15 sentin, kasvualustassa viihtyvät jo ruohot, perennat ja sipulikukat. Varsinaisen kattopuutarhan perustamiseen tarvitaan jo enemmän multatilaa, mikä pitää huomioida kantavien rakenteiden suunnittelussa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.5.2025

Helsinki lisää kasvillisuutta kantakaupungin aukioille ja kaduille

Uusia puita, istutuksia ja istuskelupaikkoja lisätään kesän aikana neljälle kadulle ja aukiolle Helsingin Kallion, Vallilan ja Kruununhaan alueilla. Tavoitteena on lisätä katuvihreän määrää kaupungissa.

9.4.2025

Talvella tehty salaojaremontti toi rivitaloyhtiölle monia etuja

Talvella tehtävässä salaojaurakassa voi olla monia hyviä puolia. Taloyhtiö saattaa saada kustannusetua, kun tarjoajia on hiljaisena aikana liikkeellä enemmän ja urakoitsijoilla hyvin henkilöstöä saatavilla. Myös asukkaille talvella tehty remontti on pienempi haitta.

5.5.2025

Pääkaupunkiseudun varautumista sään ääri-ilmiöihin syytä kehittää

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Esimerkiksi suunnitelmien ajantasaisuus vaihtelee. Sään ääri-ilmiöiden riskit ovat paikallisia, joten varautumisenkin tulee olla paikallista.

Osakkaan ilmalämpöpumppu.

9.6.2025

Paljonko naapuruston on kohtuudella kestettävä häiriötä? KHO arvioi lämpöpumpun meluhaittaa

Korkein hallinto-oikeus (KHO) otti kantaa tilanteeseen, jossa ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö aiheutti naapurin mukaan häiritsevää melua. Ratkaisun ytimessä oli se, missä kulkee sietovelvollisuuden raja, eli kuinka paljon naapuruston on kohtuudella kestettävä häiriötä.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti