VVO ja Lassila & Tikanoja häätävät harmaata taloutta kiinteistöpalvelualalta

VVO ja Lassila & Tikanoja ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa määritellään ja tarkennetaan yhtiöiden yhteistyössä noudattamaa vastuullisten hankintojen toimintamallia. Tilaajavastuulain huomioiminen yhteistyösopimuksessa tarkoittaa, että palvelun tilaajan on selvitettävä ja vastattava siitä, että ulkopuolista työvoimaa käytettäessä sopimuskumppani hoitaa lainmukaiset velvoitteensa. VVO teki vastaavan sopimuksen ISS:n kanssa viime vuoden joulukuussa.

Käytännössä tilaajavastuulain noudattaminen toimii VVO:n ja Lassila & Tikanojan välillä siten, että Lassila & Tikanoja käyttää vain VVO:n tilaajavastuulain alaisessa toimittajarekisterissä olevia toimijoita. Uuden käytännön tarkoitus on torjua harmaata taloutta.

Kiinteistöpalvelualalla harmaa talous ei ole toistaiseksi ollut iso ongelma. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla hyvä tilanne halutaan säilyttää.

– Vastuullisuus on VVO:n strategiaan linjattu toimintaperiaate. Sopimus takaa sen, että tilaajavastuu kattaa koko kiinteistöpalveluidemme toimintaketjun kattaen myös kumppanimme mahdolliset alihankinnat ja ostot tilaajan lukuun. Kumppanuusverkostojen hallinta loppuun asti on keskeisimpiä alueita vastuullisuuden käytännön toteutuksessa, sanoo VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen.

Sopimuksen noudattamista valvotaan ja sen noudattamatta jättämiselle on nollatoleranssi. Mahdollisille sopimusrikkeille on määritelty sopimussanktiot.

– On hienoa olla mukana kehittämässä vastuullisia toimintatapoja yhdessä VVO:n kanssa. Meillä L&T:llä tilaajavastuun noudattaminen on osa päivittäistä toimintaamme ja haluamme kaikin keinoin edistää harmaan talouden torjuntaa, sanoo Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Pekka Ojanpää.

Lassila & Tikanonja vastaa kiinteistönhoidossa noin 400 ja siivouksessa yli 600 VVO:n kiinteistöstä. Lisäksi Lassila & Tikanoja tarjoaa VVO:lle mm. jätehuoltoon sekä viemärien ja kaivojen huoltoon liittyviä palveluita. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

taloyhtiöiden rahoitus

27.5.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti ei enää ole itsestäänselvyys – pankit vaativat suunnitelmallisuutta

Rahamarkkinoiden epävarmuus, korkojen nousu ja alueellinen hintakehitys ovat muuttaneet taloyhtiöiden rahoitusympäristön. Vielä muutama vuosi sitten taloyhtiöiden lainansaanti oli melko suoraviivaista: pankit suhtautuivat yhtiöihin tasavertaisina, ja rahoitusta järjestyi, ellei yhtiössä ollut jotain poikkeavaa.

paloturvallisuus lataushankkeessa

19.2.2026

Kaikissa autoissa kytee tulipaloriski – ota paloturvallisuus huomioon lataushankkeessa

Kun asuinkerrostalon pysäköintihalliin hankitaan sähköautojen latausjärjestelmä, on samalla hyvä laittaa kuntoon paloturvallisuusjärjestelmät. Sähköautopalot syttyvät yleensä latauksesta ja ovat vaikeita sammuttaa, vaikka polttomoottoriautojen palot ovatkin paljon yleisempiä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

vuosikello elokuu

1.8.2025

Taloyhtiön vuosikello: elokuu

Elokuussa hallitus kokoontuu kesätauon jälkeen ja käy läpi taloyhtiön taloutta ja muita ajankohtaisia asioita. Elokuussa valmistellaan myös mahdollinen syysyhtiökokous. Kiinteistönhoidossa hoidetaan edelleen kesäajan töitä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti