Taloyhtiö vastaa jalkakäytävän liukkaudentorjunnasta

Talvikunnossapito eli esimerkiksi lumen auraus ja pihan hiekoittaminen on usein ulkoistettu huoltoyhtiölle, mutta viime kädessä vastuu kiinteistön turvallisuudesta on taloyhtiöllä. Usein taloyhtiö on vastuussa myös tontin kohdalla kulkevan jalkakäytävän tai tontille johtavan kulkutien talvikunnossapidosta.

– Tontinomistaja eli taloyhtiö vastaa tonttinsa vierellä kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta, ellei kunta ole ottanut sitä vastuulleen, sanoo Kiinteistöliiton lakiasiantuntija Tapio Haltia.

Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru lumettomana ja jäättömänä.

Taloyhtiön hallituksen kannattaa tarkkailla pihan lumi- ja jäätilannetta

Vaikka taloyhtiö olisi ulkoistanut kiinteistön talvikunnossapidon huoltoyhtiölle, taloyhtiön hallituksen kannattaa seurata pihamaan kuntoa ja tarvittaessa itsekin puuttua tilanteeseen.

Lumipyryn jälkeen huoltoyhtiö ei välttämättä ehdi aurata ja hiekoittaa kaikkia pihoja niin pian kuin taloyhtiöissä toivottaisiin. Silloin taloyhtiön hallituksen kannattaa tarvittaessa omatoimisesti merkitä pihan vaaranpaikat esimerkiksi puomeilla tai muilla varoitusmerkeillä.

Myös asukkaiden kannattaa tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa vaaranpaikoista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi.

– Kun taloyhtiö tilaa talvikunnossapitoon liittyvät työt ulkopuoliselta ammattilaiselta eli esimerkiksi kiinteistönhuoltoyhtiöltä, sen kannattaa kirjata sopimukseen, että palveluntarjoaja vastaa myös lumi- ja jäätilanteen tarkkailusta sekä tarvittavista varotoimenpiteistä, kuten puomituksista, Haltia neuvoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

20.1.2025

Mikä on taloyhtiön vastuu kiinteistön talvikunnossapidosta?

Taloyhtiö vastaa turvallisuudesta hallitsemansa kiinteistön alueella. Sen tulee huolehtia kiinteistön alueella muun muassa liukkaudentorjunnasta eli jään ja lumen poistosta sekä hiekoituksesta.

Tilaajille

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti