Vesiputkien pinnoittamista tulisi harkita

Pinnoittamisen riskejä ei tunneta vielä riittävästi. Ministeriö valmistelee parhaillaan asetuksia talousveden kanssa kosketuksissa olevien rakennustuotteiden teknisistä vaatimuksista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Juomaveteen saattaa liueta terveydelle vaarallisia aineita pinnoittamalla kunnostetuista vesijohdoista. Kiinteistöliitto Uusimaan LVI-asiantuntija Arto Kemppainen ei Helsingin Sanomien haastattelussa suosittele taloyhtiöiden vesiputkien pinnoittamista. Myös Matinkylän huollon rakennuttamispäällikkö Hemmo Päivärinne tyrmää lehden haastattelussa vesijohtojen pinnoittamisen.

Toistaiseksi Ympäristöministeriö ei ole antanut vesijohtojen pinnoittele erityisvaatimuksia. Ministeriö viimeistelee paraikaa talousveden kanssa kosketuksissa olevien rakennustuotteiden teknisistä vaatimuksista asetuksia.

Helsingin rakennus­valvonnan talotekniikka­yksikön päällikkö Tomi Marjamäki kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että pinnoitus­menetelmää käytetään verrattain vähän. Lupahakemuksia pinnoittamiseen tulee muutamia vuodessa, kun taas lupahakemuksia putkien uusimiseen käsitellään pari sataa vuodessa.

Lue alkuperäinen uutinen Helsingin Sanomista.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

28.2.2025

Vakuutusyhtiö: Puulämmittämisen riskit korostuvat pakkasilla

Puulla lämmittäminen on muita lämmitysjärjestelmiä alttiimpi aiheuttamaan palovahinkoja. Pakkaskaudella syttyneiden tulipalojen syy on useimmiten varomaton tulenkäsittely ja inhimilliset virheet. Tulisijaa ei saisi lämmittää liikaa eikä jättää palamaan vartioimatta.

10.3.2025

Oliko urakoitsijan virhe törkeä laiminlyönti? Näin Korkein oikeus arvioi

Korkein oikeus arvioi ratkaisussaan, oliko urakoitsijan puutteellinen käyttövesiputkien läpivientien tiivistäminen törkeä laiminlyönti. Urakoitsija oli laiminlyönyt sopimuksen, työselostuksen ja hyvän rakennustavan vaatimukset. Puutteet aiheuttivat laajoja vahinkoja.

Tilaajille

sähköautojen latauspisteet

25.2.2025

Viisi kysymystä sähköautojen latauspisteistä taloyhtiössä

Sähköautojen latauspisteet voidaan toteuttaa taloyhtiössä monella eri tavalla. Kysyimme Suomen Kiinteistöliitosta latausinfran eri vaihtoehdoista, kunnossapidosta ja kustannusten jakamisesta. Latausinfran toteutusta on syytä suunnitella jo ennen kuin tarve on akuutti.

Takan turvalliseen käyttöön vaaditaan huolellisuutta.

9.10.2025

Viisi vinkkiä takan turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön

Takka tuo kotiin lämpöä ja tunnelmaa, mutta sen käyttö vaatii huolellisuutta ja oikeita toimintatapoja. Niillä varmistetaan, että tulisija toimii tehokkaasti ja turvallisesti. Pienillä arjen valinnoilla voit vaikuttaa merkittävästi sen toimintaan ja päästöihin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti