Paloturvallisuusviikko alkaa

Kun hätä on suurin, sinä pelastat. Tulipalossa on itse päästävä pois liekkien ja savun seasta ja pelastettava kenties lapsetkin. Palokunta ehtii paikalle vasta myöhemmin. Sinä pelastat tarkoittaa myös tilanteen pelastamista jo ennakolta, että ihmiset osaavat ehkäistä tulipalot. Paloturvallisuusviikkoa vietetään 25.11.1.12. 

Viime vuonna suomalaisissa kodeissa syttyi 2971 tulipaloa. Tulipaloissa kuoli 80 henkilöä ja niistä seurasi suuria aineellisia ja terveydellisiä vahinkoja. Tulipalojen taustalla on elämän koko kirjo.

Paloturvallisuusviikko tuo tänä vuonna esiin läheltä piti -tilanteita. Perheenäiti, opiskelijapoika, viinaan menevä kaveri, yksin asuva mummo ja maahanmuuttaja ovat kaikki kokeneet tulipalon tai palovaaran kotonaan. Tällaisista tilanteista on kokemusta lähes jokaisella. Hiutalelaatikko on jäänyt liedelle. Pesukone on kärähtänyt. Pikkujoulujen jälkeen aamuyöllä eiliset ruuantähteen jäivät sittenkin kuumenemaan itsekseen, kun uni yllätti.

– Koska tulipalot johtuvat valtaosaltaan ihmisten toiminnasta, niitä voi myös ehkäistä. Avainasemassa on saada ihmiset oivaltamaan arjen riski ja poistamaan ne, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tiedotuspäällikkö Juha Hassila.

Paloturvallisuusviikko on monialainen teemaviikko, joka pyrkii aiheuttamaan ihmisille turvallisuusoivalluksia. Jokainen voi oppia huomaamaan, mitkä asiat lähipiirissä on syytä laittaa ojennukseen.

– Paloturvallisuutta ajatellen keittiössä puuhailu on kodin heikoin lenkki. Pelkästään liesipaloja sattuu päivittäin keskimäärin kolme. Jos ihmiset eivät jättäisi liettä valvomatta päälle ja jos keittiöt olisivat sillä tavalla perussiistejä, että esimerkiksi syttyvät purkit ja pussukat eivät päätyisi liedelle, säästyttäisiin paljolta murheelta ja menetyksiltä. ”Sinä pelastat” pätee keittiössä mitä suurimmassa määrin, vinkkaa Juha Hassila.

Paloturvallisuusviikon keskeinen toimintamalli on luoda helppokäyttöisiä työkaluja kodin turvallisuuden parantamiseksi. Tämän vuoden uutuus palometri on lyhyt interaktiivinen kysely toiminnasta, jos tuli pääsee irti. Palometrin yhteydessä on selkeät tarkistuslistat, joilla kodin, taloyhtiön, koulun, päiväkodin ja työpaikan paloturvallisuutta voi parantaa helposti. Parantamisen varaa Suomessa on.

Tutustu taloyhtiön paloturvallisuusvinkkeihin

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.

taloyhtiön liputtaminen

3.1.2025

Mitä taloyhtiön liputtamisesta tulee tietää?

Suomen lippu liehuu taloyhtiönkin salossa. Liputtaminen on Suomessa oikeus, ei velvollisuus, mutta siihen liittyy muutamia sääntöjä, jotka tulee tietää ennen kuin lipun nostaa salkoon. Liputuspäivät jakautuvat virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin.

26.2.2025

Kaupallinen yhteistyö

4 vinkkiä energiatehokkaaseen asumiseen

Veden osuus kiinteistöjen energiakustannuksista on lähes 40 prosenttia. Huoneistokohtaisella vedenmittauksella ja kulutuksen mukaisella vesilaskutuksella on mahdollista saada aikaan merkittäviä säästöjä.

Smartvatten

4.3.2025

Ennuste: Rakentaminen kääntyy kasvuun tänä vuonna

Rakentamisen ennustetaan kääntyvän tänä vuonna noin 4 prosentin kasvuun. Kasvua povataan kaikille rakentamisen sektoreille. Asuntojen kysyntä lisääntyy, mutta tarjonta takkuaa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti