Taloyhtiö teki älylämmityksen avulla 23 prosentin säästöt

älylämmitys säästö

Asunto Oy Hämeenlinnan Siltapuistoon asennettiin DNA:n Wattisen älylämmityspalvelu elokuussa 2022. Asennuksen jälkeen taloyhtiö on kuluttanut 23 prosenttia vähemmän lämmitysenergiaa kuin aikaisemmin.

Hämeenlinnan Siltapuiston taloyhtiö on 43 asunnon kerrostalo, joka on rakennettu vuonna 1967. Siltapuistossa lämmitysjärjestelmän uudistaminen aloitettiin Wattisen laajalla alkukartoituksella, jotta selviäisi pahimmat energiahukkakohteet. Kartoituksessa tutkittiin asuntojen patterit ja lämmönjakohuoneen laitteet, jotka samalla säädettiin uudestaan.

Alkukartoituksen jälkeen huoneistoihin asennettiin Wattisen älykkäät termostaatit, joiden avulla voi säätää huone- ja huoneistokohtaisesti lämpötiloja. Itse asennus ja termostaattien vaihto tapahtui nopeasti, Siltapuistossa homma oli hoidettu parissa päivässä.

– Wattisen asentajien lisäksi mukana oli joissakin tapauksissa putkimies, sillä osa halusi termostaatit yläasentoon normaalin vaaka-asennon sijasta. Putkimiestä tarvittiin, jotta nämäkin saatiin vaihdettua. Ylöspäin asennettu termostaatti säästää tilaa ja led-näytön lukeminen on helpompaa siitä, niin osa halusi termostaatit pystyyn, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Kalle Hurme kertoo.

Älylämmitys säästää rahaa ja energiaa

Järjestelmä on ollut taloyhtiössä nyt käytössä puolisentoista vuotta, ja asukkaat ovat olleet siihen tyytyväisiä. Yksi syy tyytyväisyyteen on ollut asennuksen ajoitus, sillä se ehdittiin saada käyttöön juuri ennen energianhinnannousuja. Energiasäästön lisäksi älylämmitysjärjestelmä on säästänyt taloyhtiölle rahaa. Halme laskee, että se on tuonut 4500 euron säästön energiankulutuksessa vuositasolla, kun summasta vähennetään Wattisen kuukausilaskutus. Iso säästö tulee siitä, ettei tyhjiä asuntoja lämmitetä turhaan. Kokonaisuudessaan investointi maksaa itsensä takaisin noin kahdessa vuodessa.

– Järjestelmä on toiminut hyvin talven kovilla pakkasillakin, eikä mitään ongelmia ole ilmennyt kylmien päivien aikana. Mitä enemmän pakkasta, sitä enemmän rahallista säästöä on tullut Wattisen kanssa, Hurme iloitsee.

Kalle Hurme suosittelee älylämmitykseen siirtymistä erityisesti, jos taloyhtiössä on patteritermostaattien käyttöikä tulossa vastaan. Taloyhtiölle on kannattavaa vaihtaa ne samalla älytermostaatteihin, sillä järjestelmän ansiosta taloyhtiö voi seurata omaa lämmitysdataansa entistä tarkemmin.

Opastustuokio auttoi alkuun järjestelmän käytössä

Siltapuistossa pidettiin järjestelmän asennuksen jälkeen asukkaille opastustuokio sen käytöstä. Lisäksi asukkaiden käytössä on Wattisen pikaopas, josta näkee kaikki säätömahdollisuudet ja Wattiselle voi aina soittaa, jos ilmenee pulmia.

– Osa asukkaista halusi, että heitä käydään opastamassa myös huoneistossa ja Wattisen asentaja kävi paikan päällä näyttämässä, miten se toimii. Saimme todella hyvää palvelua, muutamalle vanhemmalle asukkaalle laitettiin esimerkiksi toivotut asetukset valmiiksi, Hurme kehuu.

Taloyhtiössä on säädetty vaihteluväli, jonka sisällä asukkaat voivat itse säätää lämpötilaa omien mieltymystensä mukaisesti huoneisto- ja huonekohtaisesti. Näin ei tule yli- eikä alilämmitystä. Lisäksi koko taloyhtiössä on laskettu öiksi lämpötilaa muutamalla asteella, ja yleisten tilojen lämpö säädettiin pysyvästi +16 asteeseen.

– Asumismukavuus on uudella tasolla, kun lämpöä voi itse säätää. Erityisesti poissa kotoa -säätö on hyvä, jolloin järjestelmä laskee ja nostaa lämpötilaa automaattisesti, Hurme kuvailee.

Säätömahdollisuudet ahkerassa käytössä

Wattiseen voi tehdä oman säätöprofiilin, jos on esimerkiksi arkisin aina samaan aikaan töissä ja haluaa siksi aikaa lämpötilaa pienemmälle. Järjestelmää voi säätää joko manuaalisesti tai kännykällä, Siltapuistossa enemmistö käyttää sitä manuaalisesti. Hurmeen mukaan asukkaat ovat ymmärtäneet järjestelmän käytön tarkoituksen ja ovat käyttäneet säätömahdollisuuksia ahkerasti.

Kun lämmitysjärjestelmäremonttia alettiin Siltapuistossa suunnittelemaan, hallitus selvitti erilaisia vaihtoehtoja. Wattiseen päädyttiin sen edullisen hinnan vuoksi, mutta vahvaa painoarvoa oli nimenomaan sillä, että jokainen asukas voi itse säätää lämpötilaa.

– Käytämme puolison kanssa kännykän sovellusta erityisesti huonekohtaiseen lämpötilan säätöön. Tykkäämme, kun erilaisia vaihtoehtoja lämmön säätämiseen mukavasti, Hurme toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

DNA

DNA on asumisen avulias kumppani, jolta taloyhtiö saa kiinteän laajakaistan markkinajohtajan varmat ja nopeat nettiyhteydet joka kodin tarpeisiin. Hyödynnä taloyhtiönetin lisäksi muut taloyhtiön asumismukavuutta ja kiinteistön arvoa edistävät DNA:n palvelut.

DNA:n Wattisella on etäohjattavan kiinteistönhallinnan erityisosaamista. Wattinen ohjaa ja optimoi taloyhtiön lämmitystä ja seuraa palovaroitinten toimintakuntoa automaattisella etävalvonnalla. Valitse Wattinen, kun haluat kulut hallintaan ja turvallisuutta reaaliaikaisista tiedoista.

Tutustu yritykseen

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rahoitus kiinteistönhallinnassa

20.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiöt voivat hyödyntää rahoitusta kiinteistöhallinnassa?

Rahantarve ei lopu siihen, kun rakennusprojekti saadaan loppuun. Kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen vaativat usein suuria investointeja. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat turvautuvat lainarahoitukseen kattaakseen esimerkiksi korjauksia, energiatehokkuusprojekteja ja laajennuksia.

Halvinlaina.fi

kiinteistöhoitopalveluiden kilpailutus

31.1.2025

Taloyhtiöt kilpailuttivat kiinteistönhoitopalvelut yhteistyönä – tuloksena huomattavat säästöt

Helsingin Pihlajistossa 15 taloyhtiötä yhdisti voimansa kiinteistönhoitopalveluiden kilpailuttamiseksi. Kilpailutuksella saavutettiin niin säästöjä kuin laadukkaampaa palvelua.

maalämpö tuo säästöjä

7.11.2024

Maalämpö tuo porvoolaiselle taloyhtiölle säästöjä ja kestävyyttä

Kustannustehokkuus ja ilmastoystävällisyys saivat porvoolaisen As Oy Aleksanterinkatu 17:n vaihtamaan kaukolämmöstä maalämpöön. Uusi lämmitysmuoto on jo tuonut merkittäviä säästöjä lämmityskustannuksissa. Entinen puheenjohtaja ja isännöitsijä kertovat, että huolellinen suunnittelu oli avain onnistumiseen.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli