Kannelmäen ostarin tilalle asuntoja ja uusia liiketiloja

Helsingin kaupunki suunnittelee Kannelmäen ostoskeskuksen alueelle asemakaavan muutosta, jonka tavoitteena on mahdollistaa alueella sijaitsevien vanhojen liikerakennusten purkaminen ja uusien liiketilojen ja asuntojen rakentaminen. Asemakaavan muutos valmistellaan kaupunkisuunnitteluvirastossa. Muutoksesta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa on hankkeessa mukana yhdessä liikerakennusten nykyisten omistajien kanssa. Mikäli Helsingin kaupunki hyväksyy asemakaavan ja kiinteistöjen hallintaan liittyvät muutokset, tulee hankkeen toteuttaminen Pohjola Rakennus Oy Uusimaan tehtäväksi.

Kauppakeskus Kaari Kannelmäen eteläosassa on vienyt asiakkaita vanhalta ostoskeskukselta ja vähentänyt liiketilojen kysyntää, suuri osa liiketiloista on jo tyhjillään. Ostarin rakennukset ovat myös tulleet rakennusteknisesti elinkaarensa päähän.

– Pohjola Rakennus Oy Uusimaa havaitsi syntymässä olevan tilanteen ja sopi yhteistyön järjestelyistä kiinteistöosakeyhtiöiden nykyisten osakkaiden kanssa, sanoo toimitusjohtaja Kim Bono.

Alue sijaitsee keskeisellä paikalla Kannelmäessä, ja Kehäradan avaaminen parantaa liikenneyhteyksiä entisestään.

Yli 600 asukasta

Alue suunnitellaan noin 600 asukkaalle. Talot olisivat pääosin 5–6-kerroksisia. Osaan taloista on kaavailtu katutasoon liiketiloja muun muassa päivittäistavarakaupalle sekä erikoisliikkeille ja -palveluille. Asukkaiden ja liikkeiden työntekijöiden pysäköintipaikat rakennettaisiin pihakansien alle. Näin alueesta saataisiin viihtyisä ja turvallinen sekä pihoilla oleskeleville eri-ikäisille asukkaille että kevyen liikenteen väylien käyttäjille. Sekä rakennusten että pihojen yhteiset tilat tulisivat vahvistamaan alueen yhteisöllisyyttä.

Liikkeiden asiakaspysäköinti tulisi nykyiseen tapaan pääosin rakennusten väliselle aukiolle. Jalankulkuyhteys ostarin itäpuolisista kortteleista Vanhaistentielle säilyisi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

imatralaisista taloyhtiöistä puuttuvat venäläisosakkaiden vastikkeet

25.3.2026

Venäjältä ei saada vastikkeita – taloyhtiöt pulassa

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.

6.3.2026

Milloin osakkaan on ilmoitettava pintaremontista yhtiölle?

Osakkaat tekevät usein pintaremontteja huoneistoissaan. Osasta remontteja on tärkeää saada tieto myös taloyhtiölle ennen remontin aloittamista. Ilmoitusvelvollisuus ja myös riskit vaihtelevat remonttikohteen mukaan.

11.11.2025

Kuukauden kasvo: Vanhat sähköjärjestelmät voivat olla turvallisuusriski

Latausasemien rakentaminen tai aurinkosähkön asentaminen on yhä useamman taloyhtiön suunnitelmissa. Vanhojen sähköjärjestelmien teho ja turvallisuus eivät välttämättä uudistuksiin taivu. Silloin on syytä miettiä sähköremonttia, sanoo STULin tekninen johtaja Esa Tiainen.

asuinrakentaminen kasvaa

4.3.2026

Ennuste: Asuinrakentaminen kasvaa tänä vuonna hitaasti

Rakentamisella on edellytyksiä kääntyä tänä vuonna pieneen kasvuun, mutta asuinrakentamisen kehitys jää heikoksi, selviää kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin suhdannekatsauksesta. Monissa kaupungeissa on ylitarjontaa asunnoista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti