Väestönsuojien merkitys suomalaisille kasvanut

Suomalaiset pitävät väestönsuojia ja väestönsuojelua yhä tärkeämpinä omalle ja kansalliselle turvallisuudelle, selviää Väestönsuojien Rakentamisyhdistys ry VSR:n teettämästä tutkimuksesta. 92 prosenttia tutkimukseen osallistuneista ajatteli, että väestönsuojat ovat tarpeellisia Suomen väestön suojaamiseksi poikkeusoloissa, ja 87 prosenttia uskoi suojien lisäävän suomalaisten turvallisuutta. Määrät ovat selvästi kasvaneet vuoden 2019 tutkimuksesta, jossa väestönsuojien tarpeellisuuteen uskoi 80 prosenttia ja niiden merkitykseen turvallisuuden lisääjinä 68 prosenttia.

Vain viisi prosenttia tutkimuksen osallistujista kannatti väestönsuojien rakentamisen lopettamista, kun 81 prosenttia oli uusien suojien rakentamisen kannalla. 95 prosenttia kannatti nykyisten väestönsuojien kunnossapitämistä. 11 prosenttia osallistujista pelkäsi väestönsuojien lisäävän asumiskustannuksia.

Huomattava osa tutkimuksen osallistujista arvioi mielipiteensä Suomen turvallisuusasioista yleensä muuttuneen myönteisemmäksi Venäjän sodanaloituksen jälkeen. Vain 0-2 prosenttia vastaajista arvioi mielipiteensä energiahuollon ja huoltovarmuuden turvaamisesta, väestönsuojelusta ja väestönsuojien rakentamisesta muuttuneen kielteisempään suuntaan. Kantaa ottamattomuus väestönsuojeluasioihin väheni vuodesta 2019.

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy joulukuussa 2022, ja siihen osallistui 1056 henkilöä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kattava väestönsuojajärjestelmä

11.2.2025

Selvitys: Taloyhtiöiltä puuttuu tietoa väestönsuojista

Kiinteistönomistajat tuntevat huonosti velvollisuutensa väestönsuojan hoitamisesta. Kun taloyhtiöt ovat luopuneet talokohtaisista talonmiehistä ja siirtyneet käyttämään huoltoyhtiöitä, rakennuksessa läsnä oleva ja sen ominaisuudet tunteva vastuuhenkilö puuttuu.

11.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kolme syytä, miksi taloyhtiösi tulee epäonnistumaan väestönsuojan käyttöönotossa

Epäonnistuminen väestönsuojan käyttöönotossa on mahdollista ja jopa todennäköistä, jos taloyhtiösi ei ole varautunut ja valmistautunut. Varautuminen tarkoittaa ennakkovalmistautumista häiriöihin.

Safetum

13.11.2025

Espoolainen taloyhtiö testasi väestönsuojansa – tiiveyskoe paljastaa suojan kunnon

Ukrainan sota on saanut monet taloyhtiöt valpastumaan väestönsuojiensa suhteen. As Oy Espoon Rubiinissa haluttiin varmistua, että suoja on varusteltu asianmukaisesti ja toimii kuten kuuluukin. Kiinteistölehti oli mukana seuraamassa väestönsuojan tiiveyskoetta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

väestönsuojat

16.7.2025

Mitä väestönsuojista tulee tietää? Euralaisessa taloyhtiössä suoja tarkastetaan säännöllisesti

Vastuu väestönsuojan ja sen välineistön kunnossapidosta on rakennuksen omistajalla eli taloyhtiöllä. As Oy Euran Kotipiha on 18 asunnon rivitaloyhtiö, jossa kiinteistön kunnosta pidetään hyvää huolta. Kunnossapitoon kuuluvat myös väestönsuojan säännölliset tarkastukset.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti