Taksikuskista talkkariksi

Usein elokuvista tuttu mielikuva talonmiehestä on se, että hän ajaa pihan lapsia takaa luudan kanssa. Tämä ei pidä paikkaansa vallilaisen talonmiehen Johan Vilénin kohdalla.

Miten päädyit talonmieheksi?

Sattuman kautta. Edellisen talonmiehessä jäädessä eläkkeelle pari vuotta sitten taloyhtiössä huoneiston omistava siskoni kertoi, että taloyhtiö hakee talonmiestä. Hain paikkaa ja sain sen. Tein aiemmin taksikuskin töitä ja halusin työn, jossa on ”normaali työaika”.

Mitä kuuluu talonmiehen työtehtäviin?

Nimikekin sen jo sanoo, työhön kuuluu talon ja asukkaiden huolenpito. Pitää huolehtia siitä, että kaikki toimii. Piha- ja katualueiden kunnossapito kuuluu myös työtehtäviin. Vaikka talo sijaitsee vilkkaalla paikalla, on isommilta ilkivallan teoilta säästytty.

Ovatko talonmiehen työtehtävät muuttuneet vuosien saatossa?

Minulla on talonmiehen työstä alle kahden vuoden kokemus, talot ovat ainakin teknisempiä kuin ennen. Työstä on tullut haastavampaa. Vanhassa talossa on aina omat haasteensa, tässä taloyhtiössä on kaikki mittavat remontit tehty.

Millaiset ovat talonmiehen työajat, oletko aina töissä?

Työaikani on arkisin kello 7-16. Huoltoyhtiö päivystää iltaisin ja viikonloppuisin sekä lomieni aikaan. Jonkin verran tietysti otetaan yhteyttä työaikani ulkopuolella. Asun työsuhdeasunnossa taloyhtiössä, joten olen paikalla myös työajan ulkopuolella. En koe häiritseväksi sitä, että minuun otetaan yhteyttä myös vapaa-aikana.

Miten taloyhtiössä sijaitsevat liikehuoneistot vaikuttavat työhösi?

Talossa on kaksi kauppaa. Ne työllistävät jonkin verran. Toki kaupoilla on omat huoltohenkilönsä. Totta kai kaupat tuovat paljon ihmisiä taloyhtiön alueelle. Aiemmin roskisdyykkarit ovat olleet riesana kauppojen roskiksilla.

Suosittelisitko talonmiehen ammattia muillekin?

Kyllä. Työpäivän voi suunnitella vapaasti ilman välitöntä työnohjausta. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Työssä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Lähin esimieheni on isännöitsijä ja toimin yhteistyössä hallituksen kanssa. Työ vaatii teknistä osaamista, joten ihan kylmiltään ammattiin ei voi ryhtyä.

Johan Vilén

  • Ikä 49
  • Ammatti talonmies
  • Koulutus veneenrakentaja, sähkö- ja kylmälaiteasentaja
  • Harrastukset paritanssit (lava- ja kilpatanssit), lenkkeily, lukeminen

Asunto Oy Sture

  • Sijaitsee Helsingin Vallilassa
  • Rakennusvuosi: 1926
  • Huoneistoja: 156
  • Liikehuoneistoja: 4
  • Asukkaita: 223
  • Muuta: Oli rakennusajankohtana yksi edistyksellisimmistä rakennuksista Helsingissä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt on hyvä laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle.

1.9.2025

Lämmityskausi lähestyy – muista nämä talotekniikan säädöt

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt on hyvä laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle. Kulutuksen seuranta on tärkeää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

3.9.2025

Vertailu: Taloyhtiölainojen kokonaiskorot yhä laskussa

Uusien taloyhtiölainojen keskimääräinen kokonaiskorko oli syyskuussa 3,17 prosenttia pääkaupunkiseudun pankkien tarjouksissa. Suomen Kiinteistölehti julkaisee yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa Suomen Rahatiedon Seppo Rekosen laatimia lainakorkojen vertailuja.

5.5.2025

Huoneistojen yhdistäminen tai jakaminen – mitä vaiheita muutostyöt sisältävät?

Huoneistojen yhdistäminen tai jakaminen sisältää monia hallinnollisia vaiheita. Osakkaalta se vaatii tarkkaa perehtymistä yhtiöjärjestykseen, osakehuoneistorekisteriin ja rakennuslupakäytäntöihin.

Tilaajille

24.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Veden hinta jatkaa nousuaan – miten siihen kannattaa varautua?

Taloyhtiön on tärkeää varmistaa, ettei vettä kulu turhaan ja että varsinkin vuodot huomataan ajoissa. Smartvatten tarjoaa tähän helpon, taloyhtiön arkeen sopivan ratkaisun.

Smartvatten

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti