Varaudu tuhoeläinten aiheuttamiin vahinkoihin

tuholaistorjunta

Pudonneet omenat ja muut hedelmät houkuttelevat metsäneläimiä taloyhtiön pihaan. Rakennusten tuoma suoja kannustaa pyrkimään myös sisätiloihin, mikä voi aiheuttaa ikäviä rakennevaurioita ja huomattavia tuholaistorjunnan kuluja.

Jokainen voi omalla toiminnallaan pienentää riskiä poimimalla maahan pudonneet omenat, keräämällä kypsyneet marjat pensaista ja verkottamalla rakenteissa olevia aukkoja.

– Taloyhtiö joutuu silti taloudellisesti varautumaan myös näihin yllättäviin kuluihin. Budjetoinnin kannalta yksi helpoimmista tavoista on vakuuttaa ne: niin torjunnasta tulleet kustannukset kuin rakennevaurioiden korjaamisen kustannukset, neuvoo asiakaspäällikkö Eevi Roine vakuutusmeklari Howden Finland Oy:sta.

Tuholaistorjunnasta aiheutuvat kustannukset voivat olla korkeita, eivätkä ne pääasiassa kuulu perinteisestä kiinteistövakuutuksesta korvattavien vahinkojen piiriin.

Ota pienissäkin ongelmissa yhteyttä ammattilaiseen

EU aloitti vuonna 2019 järjestelmällisen mehiläisten ja muiden pölyttäjien suojelemisen, minkä seurauksena lähes kaikki jyrsijämyrkyt otettiin pois kuluttajamarkkinoilta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin uudet hyönteismyrkkyrajoitukset astuivat voimaan tämän vuoden alussa. Tutkimuksissa on todettu myrkkyjen siirtyvän jyrsijöistä kotieläimiin, jotka pyydystävät myrkkyä syöneen jyrsijän. Myrkytystapauksia on Suomessakin todettu vuosien varrella useita.

Todennäköisesti suurin osa kuluttajille suunnatuista hyönteismyrkyistä poistuu kauppojen hyllyiltä vuoteen 2026 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että jo pienissäkin tuhoeläinongelmissa on käännyttävä ammattilaisen puoleen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.4.2026

Kaupallinen yhteistyö

Ikäpoistot, kuin lorahdus viemäriin

Toimiva putkisto on arkikäytössä vähälle huomiolle jäävä arjen luksus. Kun viemäri lakkaa toimimasta ja punkeaa ”sitä itseään” väärään suuntaan, ymmärtää putkiston arvon. Tämä on tarina erään kerrostalon hieman iäkkäämmästä viemäristä.

Howden Finland Oy

1.5.2026

Osakas, näillä vinkeillä selviydyt kevään yhtiökokouksesta

Taloyhtiön varsinainen yhtiökokous on asunnon omistajalle merkittävä tapahtuma. Yhtiökokouksessa tehdään taloyhtiötä koskevia tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat myös osakkaan omaan talouteen. Näillä vinkeillä valmistaudut kokoukseen.

6.5.2026

Turvallisesti kevään viettoon – tarkista pihan ja rakenteiden kunto

Ennen pihan kevättöihin ryhtymistä on syytä tarkistaa rakenteiden, laitteiden ja välineiden kunto. Talven jäljiltä pihalta voi paljastua vahinkoja, varoittaa vakuutusyhtiö.

huoneistojen hallintaanotto

15.8.2025

Työryhmä esittää helpotusta huoneistojen hallintaanottoon 

Huoneistojen hallintaanottoa halutaan helpottaa, jotta asumishäiriöihin ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan aiheuttamiin merkittäviin haittoihin tai lisäkustannuksiin voitaisiin puuttua. Asia ilmenee asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtineen työryhmän mietinnöstä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti