Helsinki vähentäisi katupölyä kitkarenkailla

katupöly

Liikenteen aiheuttama katupöly on edelleen merkittävä ilmanlaatuongelma. Helsingin kaupunki kannustaa autoilijoita vaihtamaan talveksi nastarenkaiden sijaan kitkarenkaat, jotka tutkimusten mukaan vähentävät katupölyn muodostumista ja melua.

Kaupungeissa katupölyn pääasiallinen aiheuttaja ovat nastarenkaat, sillä jopa puolet katupölystä on peräisin nastarenkaiden rouhimasta tienpinnasta.

Pölyisiä päiviä on eniten kevään katupölykaudella, mutta niitä esiintyy myös muulloin, kun katujen pinnat ovat kuivia. Ongelman torjumiseksi pääkaupunkiseudulla on kehitetty puhdistusmenetelmiä, pölynsidontaa ja liukkaudentorjuntaa.

Niillä on saatu aikaan hyviä tuloksia, mutta hyvän ilmanlaadun turvaamiseksi tehokkain keino torjua terveydelle haitallista katupölyä olisi kitkarenkaiden käyttö nastarenkaiden sijaan. Lisäksi kitkarenkaat aiheuttavat vähemmän melua ja tienpinnan kulumista kuin nastarenkaat.

Helsingin kaupungin tavoitteena onkin nostaa kitkarenkaiden osuutta kaupungin talviliikenteessä nykyisestä noin 30 prosentista 70 prosenttiin talveen 2030–2031 mennessä.

Tavoite on kirjattu sekä Helsingin ilmansuojelusuunnitelmaan että meluntorjunnan toimintasuunnitelmaan. Tavoitteen edistämiseksi Helsingissä alkaa syksyllä 2022 kolmivuotinen nastarenkaiden kieltokokeilu Lönnrotinkadulla.

Helsingin vuosittaisessa kitkarengaskampanjassa ovat tänä vuonna mukana myös Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Espoo, Vantaa ja ympäristöministeriö.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.4.2025

Kaupallinen yhteistyö

Palovaroitinvastuu siirtyy taloyhtiöille – näin varaudut ajoissa

Jalo Helsingin kotimainen, designiltaan palkittu Kupu 10 -palovaroitin yhdistää toimintavarmuuden, käytännöllisyyden ja visuaalisen tyylikkyyden. Tuote on suunniteltu vastaamaan erityisesti taloyhtiöiden tarpeita.

Jalo Helsinki

12.9.2025

Uudellamaalla kiinteistökustannukset maan korkeimpia – Järvenpää kaikkein kallein

Järvenpää on kiinteistökustannuksiltaan Uudenmaan alueen ja samalla koko Suomen kallein kunta, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä. Seuraavaksi kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Tuusula ja Vihti.

31.10.2025

Keskuskaupungit ja kehyskunnat kiinnostavat asuntomarkkinoilla – Helsinki ja Pirkkala houkuttelevimmat

Manner-Suomen 292 kunnasta vain 13 yltää A-luokkaan Hypo-pankin asuntoluottoluokituksessa. Asuntomarkkinoiden voittajia ovat suuret keskuskaupungit ja niiden ympärille rakentuvat vireät kehyskunnat.

taloyhtiön kuntosali

18.12.2025

Helsinkiläisellä taloyhtiöllä on oma kuntosali – näin se perustettiin

Lähes satavuotiaaseen helsinkiläiseen taloyhtiöön perustettiin asukkaiden käyttöön tarkoitettu kuntosali. Investointi on kannattanut: ratkaisuun ovat olleet tyytyväisiä myös ne, jotka eivät salia itse käytä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti