Muista korona – Näin järjestät kevättalkoot turvallisesti

Moni taloyhtiö järjestää lähiaikoina perinteiset kevättalkoot kenties pitkästä aikaa koronapandemian aiheuttaman tauon jälkeen. Taloyhtiön hallituksen kannattaa etukäteen varmistaa, että varastosta on saatavilla talkoissa tarvittavat työvälineet ja että ne ovat asianmukaisessa käyttökunnossa.

Talkoiden työlistalle on hyvä valikoida melko kevyitä ja helppoja tehtäviä, kuten pensaiden siistimistä ja pihamaan haravointia. Huonolla tuurilla näissäkin töissä voi sattua vahinkoja, minkä vuoksi taloyhtiöllä on syytä olla talkooväelle asianmukainen vakuutus.

– Ryhmätapaturmavakuutus kattaa ikään katsomatta kaikki talkoisiin osallistuvat ihmiset, joten sitä voi suositella suppeamman talkoovakuutuksen sijasta, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Koronavirusta on edelleen runsaasti liikkeellä, mikä taloyhtiön on hyvä muistaa talkoita järjestäessään. Ikäihmiset ja muut riskiryhmiin kuuluvat saattavat edelleen noudattaa erityistä varovaisuutta. Heidänkin huomioimisekseen talkoista kannattaa tehdä mahdollisimman turvalliset.

Näin vähennät viruksen leviämistä talkoissa:

  • Pidetään edelleen turvaväliä toisiin ihmisiin: ei työskennellä kylki kyljessä.
  • Yskitään ja aivastetaan vain kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaan. Nenäliina laitetaan roskikseen.
  • Sovitaan aluksi, mitä työvälinettä jokainen käyttää. Ei lainailla työvälineitä toisille.
  • Sovitaan, millä alueella kukin toimii.
  • Jokainen käyttää omia suojakäsineitään.
  • Vessassa ja käsipesulla käydään vain omassa kodissa, ei talon yhteisissä tiloissa tai naapurilla.
  • Huomioidaan hygienia erityisesti yhteisten talkootarjoilujen yhteydessä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

4.5.2026

Kevättalkoot tulevat – osallistuminen on vapaaehtoista

Monessa taloyhtiössä kevät on talkoiden aikaa. Talkoot tarjoavat oivan tilaisuuden tutustua naapureihin, mutta myös taloyhtiölle mahdollisuuden pieniin säästöihin, kun työn tekemistä varten ei tarvitse palkata ulkopuolista työvoimaa.

Tilaajille

Joulun paloturvallisuus

9.12.2025

Kaupallinen yhteistyö

Joulun paloturvallisuus – Muista ainakin nämä asiat

Joulun kiireidenkin keskellä on tärkeää pysähtyä hetkeksi ja varmistaa, että kodin paloturvallisuus on kunnossa. Paloturvallisuus on kaikkien vastuulla, joten taloyhtiön kannattaa tiedottaa paloturvallisuusvinkeistä asukkaille joulun aikaan.

Safetum

asuntokauppa sähköistyy

16.12.2025

Asuntokauppa sähköistyy – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Yli puolet kiinteistönvälittäjien asuntokaupoista tehdään jo sähköisesti ja tahdin uskotaan vain kiihtyvän. Taloyhtiöille muutos tarkoittaa siirtymää paperimapeista digiaikaan. Myös huoneistotietojärjestelmän tiedot on pidettävä tarkasti ajan tasalla.

11.6.2026

Kesäkuun Kiinteistölehti saunoo turvallisesti ja esteettömästi

Kesäkuun Kiinteistölehdessä kerromme ylivieskalaisen taloyhtiön esteettömästä saunasta sekä saunan kunnossapidosta. Haastattelimme Kiinteistöliiton uutta toimitusjohtajaa Mia Koro-Kanervaa. Selvitimme myös, saako pieni taloyhtiö lainaa pankista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti