
Hallituksen jäsen, seuraa huolella taloyhtiön taloutta
Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

Taas on se aika vuodesta, kun grillit kaivetaan esiin ja käristyvän ruoan tuoksu leviää myös naapurustoon. Osaa se ärsyttää niin paljon, että käryille halutaan totaalinen stoppi. Pihalla grillaaminen katsotaan yleisesti ottaen hyväksyttäväksii, mutta parvekegrillaaminen herättää jo suurempia tunteita.
Taloyhtiö on voinut hyväksyä järjestyssäännön, jossa grillaaminen parvekkeella kielletään. Parveke kuuluu kuitenkin osakkaan hallintaan, ja siellä saa viettää normaalia elämää, kuten grillata tai ruokailla.
Järjestyssäännöissä mainittu grillauskielto on yleensä lähinnä suositus eli taloyhtiön kanta asiaan. Taloyhtiöllä ei ole oikeutta kieltää grillaamista – edes parvekkeella – jollei tällä aiheuteta vaaratilanteita tai häiriötä muille.
Taloyhtiö voi kieltää parvekegrillauksen, jos siitä saadaan jokaisen osakkaan yksimielinen suostumus. Kielto voidaan asettaa myös turvallisuussyistä. Muutoin taloyhtiöllä ei ole laillista oikeutta kieltää parvekegrillaamista.
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on siis voitu kieltää parvekegrillaaminen turvallisuussyistä ja tuolloin kieltoa on noudatettava. Esimerkiksi jos taloyhtiön parvekerakenteet ovat puisia, saattaa taloyhtiöllä olla perusteltava syy grillaamiskiellon asettamiseen. Turvallisuusmääräyksiä tulee siis ehdottomasti noudattaa.
Grillauskiellon valvominen onnistuu varmasti helposti, mutta miten järjestyssäännön rikkomisesta voisi edes rangaista?
Ainoa taloyhtiön rangaistuskeino on asunnon haltuunotto. Tuomioistuin tuskin kuitenkaan hyväksyisi haltuunottoa pelkän grillaamisen perusteella. Jos kyse on paloturvallisuusmääräysten toistuvasta rikkomisesta, voisivat perusteet haltuunotolle täyttyä.
Grilli kannattaa sijoittaa palamattomalle alustalle ja varmistaa, ettei ympärillä ole mitään syttyvää. Grilliä ei saa jättää hetkeksikään valvomatta. Varaa sammutusvälineistö käden ulottuville. Muista, ettei rasvaa saa sammuttaa vedellä, vaan tukahduttamalla esim. sammutuspeitteellä.
Kertakäyttögrilliä ei saa missään oloissa käyttää parvekkeella. Se lasketaan avotuleksi. Sähkögrilli lienee turvalisin vaihtoehto. Kaasugrilliä käytettäessä tulee tarkastaa kaasupullon ja letkujen kunto vuotojen varalta. Hiiligrillin käyttö ei ole suositeltavaa jo pelkästään siitä nousevien käryjen vuoksi. Jos käytetään hiiligrilliä, palaneiden hiilien pitää antaa sammua kunnolla ennen roskiin heittämistä.
Kannattaa myös varmistaa, onko oman kunnan pelastuslaitos antanut suosituksia parvekegrillauksen suhteen.
Parasta olisi, jos grillaamiselle löytyisi taloyhtiön puolesta asianmukaiset laitteet ja puitteet, kuten grillikatos. Se lisäisi myös taloyhtiöiden yhteisöllisyyttä.

Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.
PHM Group

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään