LKV-pätevyysvaatimuksella vaikutusta kiinteistönvälitysalaan

Vuoden 2016 alussa voimaan tullut lainmuutos, joka edellyttää vähintään puolelta kiinteistönvälitysyrityksen välittäjistä LKV-pätevyyttä, on vaikuttanut alan yrityksiin jossain määrin, kertoo Talouselämä.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malilan mukaan alan yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa ja pätevyysvaatimus on vähentänyt hieman alan yritysten ja niiden toimipisteiden määrää. Toimipisteiden määrä oli marraskuussa 2016 n. 2190, kun vuonna 2015 toimipisteitä oli 87 kappaletta enemmän. Kiinteistönvälitysalan yritysten toimipisteiden määrä laski tänä vuonna ensimmäistä kertaa koko vuosikymmenellä. Toisaalta alalla työskentelevät ovat kouluttautuneet ahkerasti LKV-pätevyyden saavuttaakseen.

Aluehallintovirasto, joka valvoo kiinteistönvälitysalaa, ei ole havainnut sellaisia yrityksen lopettamisia, jotka olisivat johtuneet puhtaasti pätevyysvaatimuksien kiristymisestä. Malilan mukaan pätevyysvaatimukset ovat kuitenkin osa kokonaisuutta, jonka perusteella harkitaan alan yritysten toimipaikkojen sijoittelua.

Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä on vuoden 2016 alusta edellyttänyt, että välitysyrityksen palveluksessa ja jokaisessa toimipaikassa kiinteistönvälitystehtäviä suorittavista vähintään puolella on laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) pätevyys.

Lue lisää Talouselämän artikkelista ja Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tiedotteesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuosikello kesäkuu

1.6.2025

Taloyhtiön vuosikello: kesäkuu

Kesäkuussa on sovittava kesälomista, isännöinnin ja kiinteistönhoidon kesäpalveluajoista sekä tuurauksista. Hallitus kokoontuu kesäkuussa vain tarvittaessa, jos on tarpeen esimerkiksi valvoa korjaushankkeita. Kiinteistönhoidossa keskitytään kesäajan toimiin.

ryhmärakentaminen

3.6.2025

Ryhmärakentamisella turvallista ja yhteisöllistä asumista loppuiäksi

Ryhmärakentaminen tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle grynderirakentamiselle. Turussa neljä pariskuntaa löi hynttyyt yhteen ja lähti toteuttamaan toimivaa, turvallista ja energiatehokasta rivitaloyhtiötä omien toiveiden mukaisesti.

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

4.6.2025

Ikkuna- ja oviremontti toi valoa ja tilan tuntua taloyhtiöön – ”Halusimme yhtenäisen ja siistin lopputuloksen”

Monissa taloyhtiöissä havahdutaan miettimään ikkunaremonttia, kun riittävän moni asukas valittaa joko vetävistä ikkunoista tai ettei ikkunoita saa avattua. Järvenpääläisen rivitaloyhtiön ikkuna- ja oviremontin myötä huoneistot ovat valoisampia ja tuntuvat aiempaa tilavammilta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti