Syyskuun Kiinteistölehdessä asiaa osakkaiden omista kylppäriremonteista, elementtisaumojen korjaamisesta ja asumiskustannuksista – sekä oma lehti isännöinnistä

Kun taloyhtiössä on putkiremontti, osakkaat saavat hyvän tilaisuuden parannella kylpyhuoneitaan. Tehdäänkö sauna vai poistetaanko sellainen tarpeettomana? Ja voiko kylpyhuoneen siirtää toiseen paikkaan?

Pian postiluukustasi putoava Suomen Kiinteistölehden syyskuun numero kertoo, miten oma märkätilaremontti toteutetaan talon linjasaneerauksen yhteydessä. Vaikeusaste riippuu monesta seikasta. Vanhassa talossa hanke voi olla jopa helpompi. Constin asiantuntijat kertovat.

Rakennusvirheet rassaavat uusien taloyhtiöiden osakkaita. Ammattilaisiin ei voi aina luottaa, osakkaat kertovat Mervi Ala-Prinkkilän artikkelissa. Hyvin kävi lopulta kuitenkin taloyhtiössä, jossa elementtien saumat alkoivat vuotaa jo alle kymmenvuotiaassa kiinteistössä. Onnistuneesta saumausremontista kertoo Timo Hämäläinen.

Jokainen porrashuoneremontti on erilainen. Paula Herrasen artikkelisarja talon rakennusaikakauden hengessä remontoinnista etenee porrashuoneisiin ja niiden valaistukseen.

Kiinteistöliiton vuosittainen Indeksitalo-tutkimus kertoo, että asuminen kallistuu yhä, vaikka vauhti ehkä tilapäisesti hidastuu. Myös PTT:n Asumismenot-tutkimus ennustaa asumiskustannusten osuuden kotitalouksien tuloista kasvavan lähitulevaisuudessa.

Syyskuun numeron mukana tulee 21-sivuinen, kääntölehtenä julkaistava lehti Isännöinti. Siinä pureudutaan muun muassa asiakaslähtöiseen isännöintiin, isännöintipalvelujen hinnoitteluun ja isännöintiyrityksen valintaprosessiin.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät pian taloyhtiöiden oman julkaisun, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta.

skl_kansi_7_15_500 skl_isannointi_500

Tallenna

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntoesittelyjen kuvaaminen

26.8.2026

Taloyhtiöiden tiedot yhdessä paikassa – kuka ilmoittaa ja mitä?

Asunto-osakeyhtiöiden tietoja on viime vuosina kerätty huoneistotietojärjestelmään useassa eri vaiheessa. Mitä velvollisuuksia taloyhtiöillä on, ja mitä osakkaan tulee tehdä? Suomen Kiinteistölehti kokosi tietopaketin aiheesta.

6.8.2026

Kaupallinen yhteistyö

Tutkimus osoittaa: Suomen Kiinteistölehteä luetaan kauan ja tarkasti

Painetun Suomen Kiinteistölehden lukijat ovat hyvin omistautuneita lehdelle, käy ilmi tuoreesta lukijatutkimuksesta. Valtaosa kyselyyn vastanneista lukee jokaisen lehden numeron ja on erittäin tyytyväisiä lehden sisältöön.

Kiinteistömedia Oy

17.9.2026

Syyskuun Suomen Kiinteistölehti: Ryhmäkorjaus tuo säästöjä

Syyskuun Kiinteistölehdessä asiantuntija neuvoo taloyhtiöitä varautumaan lisääntyviin tulviin. Juuri työnsä aloittanut Isännöintiliiton uusi toimitusjohtaja Otto Mattsson kertoo, miten maineensa menettänyt ala voi palauttaa luottamuksensa. Kokosimme myös tietopaketin huoneistotietojärjestelmästä.

tammikuun kiinteistölehti kierrättää

22.1.2026

Oikea jäte oikeaan astiaan – tammikuun Kiinteistölehti kierrättää

Tammikuun Kiinteistölehdessä tutustutaan kiertotalouslakiin ja laaditaan ohjeet huumeidenkäytöstä aiheutuviin häiriötilanteisiin. Henry Lesell kertoo, miksi uudistalon asiakirjat on syytä pitää järjestyksessä. Kerromme myös, kuinka kiinteistönhuolto saadaan toimivaksi ja mitä alueiden eriytymisestä seuraa taloyhtiöille.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti