Ympäristö-lehden kustantajaksi Kiinteistöalan Kustannus Oy

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus ovat valinneet julkaisemansa Ympäristö-lehden uudeksi kustantajaksi Kiinteistöalan Kustannus Oy:n. Sopimus yhteistyöstä allekirjoitettiin syyskuun lopulla ja se on kolmivuotinen.

Laaja-alaisesti kestävän kehityksen kysymyksiä käsittelevä ja taustoittava Ympäristö-lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa painettuna ja se julkaistaan myös sähköisenä näköislehtenä.

Perinteikäs Ympäristö-lehti uudistui reilu vuosi sitten, kun Ympäristöministeriön Asu & Rakenna -lehti ja Ympäristö-lehti yhdistettiin. Tuolloin lehden aihepiireihin tulivat myös maankäyttö, rakentaminen ja asuminen. Samalla uudistettiin lehden ulkoasu.

Ympäristö-lehti innostaa kestävän kehityksen mukaiseen ajatteluun ja toimintaan. Se kannustaa avoimeen keskusteluun, taustoittaa ja syventää kuvaa ympäristökysymyksistä.

Nykyisellään lehden pääkohderyhmänä ovat eri organisaatioissa ja yrityksissä vaikuttavat päätöksentekijät – mm. ympäristö-, rakentamis-, maankäyttö- ja asumiskysymysten ammattilaiset. Lehden päätoimittaja on viestintäjohtaja Jussi Salmi ympäristöministeriöstä.

Ympäristö-lehden lisäksi uuden kustantajan, Kiinteistöalan Kustannus Oy:n muita lehtiä ovat Kiinteistöliiton julkaisema Suomen Kiinteistölehti ja RAKLIn Locus-lehti. Niillä on katettu koko rakennettu ympäristö taloyhtiöistä aina kiinteistöjen ammattimaiseen omistamiseen ja infrastruktuuriin. Ympäristö-lehti täydentää tätä kokonaisuutta ja tuo mukanaan laajemman näkökulman ympäristökysymyksiin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.9.2024

Kuntakohtaiset erot suuria taloyhtiöiden kustannuksissa

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat tänä vuonna nousseet edelleen voimakkaasti. Kustannusnousu kuitenkin rauhoittui viimeiseen kahteen vuoteen verrattuna, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

suomen kiinteistölehden levikki

6.2.2025

Suomen Kiinteistölehden levikki jatkaa kasvuaan 

Suomen Kiinteistölehden tilausten määrä on nousussa. Lehden tuore levikintarkastus kertoo, että Kiinteistölehden numerokohtainen levikki viime vuonna oli 34 954 kappaletta. Tänä vuonna lehti juhlii 100-vuotista taivaltaan.

maalämpö tuo säästöjä

7.11.2024

Maalämpö tuo porvoolaiselle taloyhtiölle säästöjä ja kestävyyttä

Kustannustehokkuus ja ilmastoystävällisyys saivat porvoolaisen As Oy Aleksanterinkatu 17:n vaihtamaan kaukolämmöstä maalämpöön. Uusi lämmitysmuoto on jo tuonut merkittäviä säästöjä lämmityskustannuksissa. Entinen puheenjohtaja ja isännöitsijä kertovat, että huolellinen suunnittelu oli avain onnistumiseen.

4.10.2024

Kaupallinen yhteistyö

Tyytyväisyys Suomen Kiinteistölehteen kasvoi huomattavasti

Suomen Kiinteistöliiton jäsenet ovat aiempaa tyytyväisempiä Suomen Kiinteistölehteen, käy ilmi liiton syyskuussa julkistetusta jäsentutkimuksesta. Vastaajista yli 90 prosenttia kertoi olevansa tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen lehteen.

Kiinteistömedia Oy

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti