Hedtec – syyskuu 2018

Talokeskus keskittyy rakentamisen palveluihin

Kuvituskuva

Talokeskus Yhtiöt Oy keskittyy rakentamisen palveluihin ja myy tytäryhtiönsä Agenteq Solutions Oy:n Visma Finland Holding Oy:lle. Talokeskuksen Tampuuri-ohjelmistoliiketoiminta siirtyy siis uuteen omistukseen Talokeskuksen keskittyessä jatkossa rakentamisen palveluihin.

“Tampuuri-ohjelmistolla on vankka markkina-asema Suomessa ja sen kehitystä on tehty menestyksekkäästi osana Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimintaa. Visma fokusoi vahvasti ohjelmistokehitykseensä ja kykenee laajoilla resursseillaan edelleen kehittämään kiinteistöjen hallinnointiin tarjottavia ratkaisuja tuomalla Tampuuri-ohjelmiston osaksi tarjontaansa. Visman kiinnostus ohjelmistoamme kohtaan on osoitus siitä, että olemme tehneet hyvää työtä jo vuosia”, sanoo Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Jari Punkari.

Talokeskus toimii jatkossa yli sadan rakentamisen asiantuntijan turvin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Rakentamisen palvelut pitää sisällään kuntotutkimukset ja esiselvitykset, rakennuttamisen, suunnittelun ja töiden valvonnan.

1 kommentti

  • Matti Reply

    10.7.2018 at 00:00

    Hyvä kauppa myyjälle & ostajalle. Hienosti junailtu kliiton hallitus – oikea ajoitus.

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti