Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 15

14.1.2021

Microsoft on yhä kyberrikollisten suosikkibrändi

Check Pointin tietoturvatutkijat kertovat brändiväärennösraportissaan, että Microsoft oli loka-joulukuussa 2020 kyberkonnien useimmin jäljittelemä tuotemerkki. Sitä seurasivat DHL ja LinkedIn. Tietoturvayhtiö Check Point Software Technologiesin tutkimustoiminnasta vastaava Check Point Research julkaisi vuoden 2020 neljättä kvartaalia koskevan Brand Phishing -raporttinsa.

5.1.2021

Kotitalousvähennyksen määrä ja korvausaste ovat ennallaan

Kotitalousvähennyksen määrä ja korvausaste säilyvät vuonna 2021 viime vuoden tasolla. Työkustannuksia esimerkiksi kodin tai vapaa-ajan asunnon remontoinnista voi vähentää verotuksessa edelleen 2 250 euroa vuodessa henkilöä kohden. Kun ostaa työn yritykseltä, on mahdollista vähentää 40 prosenttia arvonlisäverollisesta työn osuudesta.

4.1.2021

Tammikuussa etsitään tasapainoa

Onko tasapainosi terästä? -kampanjan ideana on lisätä tietoisuutta tasapainon merkityksestä, kaatumisen ehkäisystä ja luustoterveyden edistämisestä. Tavoitteena on saada kaikki toimimaan – tekemään tasapaino- ja luustotestit sekä harjoittelemaan tasapainoa monipuolisten vinkkien avulla.

30.12.2020

Katse ylös kännykästä – huolehdi koirastasi vuodenvaihteessa

Uusivuosi välkkyvine valoineen ja räiskeineen saattaa kauhistuttaa monia koiria. Ulkoillessa koiran kanssa on syytä unohtaa kaikki muu ja keskittyä koiraan. Sisällä kotona on hyvä elää mahdollisimman normaalisti ja tarjota koiralle turvallinen tila oleskeluun.

30.12.2020

Taloyhtiö, naapurisopu ja turvallisuus uuden vuoden juhlinnassa

Varsinkin tänä vuonna moni odottaa vuoden vaihtumista. Vuoden 2021 toivotaan tarkoittavan paluuta kohti ”normaalia” elämää. Erityisesti tiheästi asutuilla kaupunkialueilla on syytä muistaa, että lain mukaan ilotulitteiden käyttäjä vastaa niiden turvallisesta käytöstä.

28.12.2020

Ikääntyvät asukkaat otettava huomioon taloyhtiöissä

Väestön ikääntyminen näkyy taloyhtiöiden arjessa. Yhä useampi ikäihminen haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa asunnossaan. Pitkään kotona asuminen on hyvä tavoite sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta, mutta asiaan liittyy myös ongelmia.

23.12.2020

Asuntopoliittinen työryhmä ottaa kantaa

Asuntopoliittista kehittämisohjelmaa valmistellut työryhmä pohti, kuinka turvata hyvä ja kohtuuhintainen asuminen kaikille Suomessa. Työryhmän mukaan nykyisiä hyviä toimintamalleja, kuten valtion tukemaa asuntotuotantoa, tulee jatkaa ja kehittää yli hallituskausien. Työryhmän näkemys Suomen asuntopolitiikan tilasta oli tilanneanalyysin ja kuultujen asiantuntijoiden perusteella hyvä.

21.12.2020

Helsinki maailman ilmastokaupunkien ylimpään luokkaan

Ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin kerääjä CDP on nostanut Helsingin johtavien ilmastotyötä tekevien kaupunkien A-luokkaan vuoden 2020 listauksessaan. CDP (Carbon Disclosure Project) on kansainvälisesti tunnettu voittoa tavoittelematon organisaatio, joka kerää maailmanlaajuisesti tietoa julkisen ja yksityisen sektorin ilmastotyöstä. CDP:n listaus perustuu satojen kaupunkien vuonna 2020 julkaisemiin ympäristötietoihin.

latauslaitteiden myynti

17.12.2020

Sähköautojen latausinfra-avustuksen hakemusmäärä räjähti loppuvuodesta

Syksyn 2020 kuluessa ARAan on tullut latausinfra-avustushakemuksia enemmän kuin koko vuonna 2019. Suuren kysynnän taustalla ovat koronan vuoksi siirtyneet taloyhtiöiden yhtiökokoukset sekä hallituksen koronaelvytyksenä tehty korotus avustusprosenttiin. Suuresta hakemusmäärästä johtuen vuoden 2020 määräraha ei riitä kaikkiin jo tulleisiin avustushakemuksiin, jolloin osaan hakemuksista tehdään päätös 2021 määrärahasta.

15.12.2020

Keittiö vaikuttaa kodin valintaan

Keittiö on yksi kodin tärkeimmistä huoneista, ellei jopa tärkein. Se vaikuttaa merkittävästi asunnon osto- ja vuokrapäätökseen. Lähes 70 prosenttia suomalaisista sanoo, että keittiö vaikuttaa asunnon valintaan paljon tai melko paljon.

Älykkäät WC-tuet paransivat ikäihmisten hyvinvointia.

15.12.2020

Älykkäät WC-tuet paransivat ikäihmisten hyvinvointia

Avustavat WC-istuimet ja automaattinen intiimialueiden pesuteknologia paransivat Kustaankartanon seniorikeskuksen asukkaiden hyvinvointia tänä vuonna tehdyissä kokeiluissa Helsingissä. Kokeilut tehtiin Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingin Co-created Health and Wellbeing -projektissa (CoHeWe), jossa kaupungit kehittävät yritysten kanssa asiakaslähtöisiä ja älykkäitä terveydenhuollon palveluita. 6Aika-hankkeen rahoittaa Uudenmaan liitto.

14.12.2020

Turvallista ja sopuisaa joulua jokaiseen taloyhtiöön!

Kiinteistölehti on koonnut vinkit turvalliseen ja sopuisaan joulunviettoon. Tämän jouluisen vinkkilistan voit vaikka tulostaa taloyhtiösi ilmoitustaululle.