Koronakoirat osoittautuivat tehokkaiksi jäljittäjiksi rakennustyömailla

Koronakoirat osoittautuivat tehokkaiksi jäljittäjiksi rakennustyömailla.

YIT on panostanut voimakkaasti ennaltaehkäisevään koronatorjuntaan. Alkukeväästä yhtiö valjasti koronakoirat jäljittämään oireettomia viruksen kantajia. Koirat nuuhkivat hännät heiluen yli kymmeneltä työmaalta kerätyt lähes 1 000 näytettä. Kokeilu esti muun muassa yhdellä erittäin isolla työmaalla tartuntojen leviämisen. Lisäksi se nosti esiin aihioita koirien hyödyntämiseksi myös tulevaisuudessa.

− Meillä oli epäilyjä oireettomista viruksen kantajista erityisesti henkilöstömäärältään suurilla ja/tai monimuotoisilla työmailla. Nämä viruksen leviämisen kannalta riskikohteiksi tunnistetut työmaat otettiin ensisijaisesti mukaan kokeiluun, kertaa henkilöstöpäällikkö Kaisa Kuvanto projektin alkuvaiheita.

Jokaisella pilottiin osallistuneella työmaalla kerättiin maskit, kuljetettiin ne koirien koulutuskeskukseen ja analysoitiin. Saman päivän aikana raportoitiin myös tulokset asianomaisille työmaille ja näytteen jättäneille.

Henkilöstö suhtautui erittäin myönteisesti vapaaehtoiseen kokeiluun, josta viestittiin monimuotoisilla työmailla usealla eri kielellä ja varmistettiin, että mahdollisesti positiivisen näytteen saaneet osasivat hakeutua jatkotesteihin. Osallistumisprosentti oli yli 90.

− Pystyimme jäljittämään todella nopeasti yhdellä työmaalla useita oireettomia viruksenkantajia. Koulutimme tätä pilottia varten mm. tulkkeja tukemaan tiedon perillemenoa. Välittämisen tunne työmaaporukoissa oli yksi palkitsevimmista, Kaisa Kuvanto summaa.

Pilotti toteutettiin YIT:n ja koronakoiria kouluttavan WiseNosen kanssa. Koirat tekivät työnsä omassa tutussa koulutuskeskuksessaan stressittömästi, eivätkä joutuneet altistumaan työmaan hälylle. Näytemerkkausten tasalaatuisuus pyrittiin varmistamaan siten, että jokaista näytettä nuuhki useampi koira. Kun koira reagoi näytteeseen, siihen on aina joku syy.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sähköautojen latauslaitteiden myynti laski.

22.8.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski alkuvuonna

Kiinteistöihin asennettavia sähköauton latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 13 306 kappaletta. Se on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liitto. 

28.5.2026

Älä tilaa hanaa Temusta – riskinä vakava vesivahinko

Osakas voi pintaremonttia tehdessään uusia myös kylpyhuoneen tai keittiön kalusteita, kunhan siitä tehdään muutostyöilmoitus taloyhtiölle. Jos kalusteita tilataan EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista, täytyy varmistaa, että ne täyttävät tekniset vaatimukset.

jätehuolto pakkanen

9.1.2026

Näin varmistat jätehuollon sujuvuuden pakkasilla

Lumi ja pakkanen vaikeuttavat jäteastioiden tyhjennystä. Jätehuollon toimintaa voivat auttaa niin kiinteistönhoitajat kuin asukkaatkin tekemällä lumityöt, hiekoittamalla ja varmistamalla, että jäteastiat ovat helposti tyhjennettävissä.

Julkisivujen korjausvelka kasvaa

3.10.2025

Tutkimus: Julkisivujen korjausvelka kasvaa

Julkisivutyöt vähenivät viime vuonna yhdeksän prosenttia. Tänä ja ensi vuonna markkinat kasvavat uudisrakentamisen vetämänä, vaikka korjausrakentaminen kääntyy uudestaan laskuun. Julkisivukorjausten tarve on noin 400 miljoonaa euroa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti