Jäsenyys Kiinteistöliitto Uusimaassa tukee hallituksen työtä

Suomessa on noin 80 000 asunto-osakeyhtiötä, joissa asuu yli 2,5 miljoonaa ihmistä. Aina ei tule ajatelleeksi, että taloyhtiö on yhtiö siinä missä pörssiyrityksetkin. Selvä ero verrattuna pörssiyrityksiin löytyy hallituksesta, joka taloyhtiöissä koostuu usein tavallisista asukkaista ilman erityistä kiinteistöalan koulutusta tai syvällistä kokemusta. Taloyhtiöissä on kuitenkin kiinni huomattava omaisuus. Voidaan jopa sanoa siinä olevan tavallisten suomalaisten koko omaisuus kiinni. Siksi olisikin tärkeää olla kiinnostunut oman taloyhtiönsä asioista. On myös kaikkien etu, että taloyhtiön hallitukseen saadaan osaava hallitus.

Monessa taloyhtiössä tuskaillaan mistä löytää vapaaehtoisia yhtiön hallitukseen. Hallituksen tehtävät koetaan usein kyllä tärkeiksi, mutta aikaa tai halukkuutta niiden hoitamiseen ei löydy. Entäpä, jos taloyhtiön hallitustyön brändäisi mielekkääksi? Voisiko sen esitellä paikkana, jossa pääsee vaikuttamaan ja päättämään ja jonka työskentelyyn saa tukea? Yhtä lailla kuin työelämässä monet ihmiset haluavat haasteita ja oppia monenlaisia uusia taitoja. Tähän kaikkeen antaa toiminta taloyhtiön hallituksessa mahdollisuuden. Ja mikä tärkeintä, kaikkea ei tarvitse osata eikä tehdä yksin. Neuvoja, koulutusta ja apuja on saatavilla! Hyvän turvan hallitustyöhön antaa Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenyys, joka toimii ikään kuin eräänlaisena mentorina uudelle hallituksen jäsenelle sekä tukipilarina vanhalle hallitukselle.

Mistä tukea ja tietoa hallitustyöskentelyyn

Kiinteistöliitto Uusimaa on taloyhtiöiden paikallinen ja puolueeton palvelu- ja edunvalvontajärjestö. Sen jäseniä ovat yksittäiset asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöt. Tällä hetkellä jäseniä on jo yli 11 500 aina pienistä taloyhtiöistä isoihin ja paritaloista kerrostaloihin. Mikä parasta, kun taloyhtiö on jäsen, voivat kaikki sen hallituksessa käyttää järjestön palveluita, joista tärkeimpiä ovat maksuton puhelinneuvonta, laadukas koulutus ja ajankohtainen tiedotus. Jäsenyys takaa oikea-aikaisen tiedon ja asiantuntijoiden neuvot sekä hallitukselle että isännöitsijälle.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että hallitusten jäsenten ei tarvitse jäädä pohtimaan esimerkiksi juridista asiaa yksin, vaan he voivat aina soittaa maksuttomaan laki-, rakennustekniseen tai LVI- neuvontaan. Puhelinneuvonta on yksi jäsenten eniten arvostamista ja käyttämistä palveluista.

Monelta ongelmalta voidaan välttyä myös silloin, kun hallitus valveutuu kouluttautumisen kautta. Ajankohtaiset ja hyvin laaditut taloyhtiömaailmaan pureutuvat täsmäkoulutukset kuuluvat myös Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenpalveluihin. Kaikki koulutukset ovat lisäksi maksuttomia jäsenille.

Kannattaa siis pikaisesti tarkistaa oman yhtiön jäsenyys ja ottaa monipuoliset palvelut käyttöön!

www.ukl.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

riidat hallituksessa

24.7.2023

Miten selvittää riidat hallituksessa?

Taloyhtiön hallituksessa voi esiintyä riitoja, jotka johtuvat joko henkilökemioista tai näkemyseroista. Riidat kannattaa selvittää välittömästi puheenjohtajan avulla. Hallituksen kokoukset kannattaa pitää kasvotusten, sillä se ennaltaehkäisee väärinymmärryksiä.

Tilaajille

esteellisyys

29.5.2023

Mitä tarkoittaa hallituksen jäsenen ja osakkaan esteellisyys?

Asunto-osakeyhtiölaki sisältää säännökset hallituksen jäsenen ja osakkeenomistajan esteellisyydestä. Säännös hallituksen jäsenen esteellisyydestä koskee esteellisyyttä hallituksen päätöksenteossa ja osakkeenomistajan esteellisyys esteellisyyttä yhtiökokouksessa.

Tilaajille

perehdytys hallituksen puheenjohtaja

24.5.2023

Perehdytys tukee uutta hallituksen puheenjohtajaa

Jussi Jurkolasta tuli taloyhtiönsä hallituksen puheenjohtaja ilman aikaisempaa kokemusta asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelystä. Hän sai kattavaa perehdytystä hallituksen konkareilta ja etsi myös itse tietoa. Kaikkein tärkeintä oli muulta hallitukselta saatu luottamus.

Opiskelijatyö

17.8.2023

Opiskelijatyö sopii taloyhtiöidenkin tarpeisiin

Taloyhtiö voi käyttää projekteissaan myös kiinteistöalan opiskelijoiden palveluita. Opiskelijat voivat tehdä esimerkiksi pysäköintiselvityksiä tonteille, piha-alueiden vaaituksia, maalajimäärityksiä sekä laatia vaikkapa talon huoltokirjan. Työtä valvoo vastuuopettaja.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti