vuokratulo

Uusimmat artikkelit

28.4.2022

Vuokratuloja ilmoittaa yli 80.000 sijoittajaa enemmän kuin kuusi vuotta sitten

Vuosina 2014–2020 vuokratulojen yhteismäärä kasvoi 26 prosenttia. Yhteensä sijoittajille kertyi vuokratuloja 1,9 miljardia euroa. Niistä 1,5 miljardia kertyi osakehuoneiden vuokraamisesta, eli esimerkiksi sijoitusasunnoista tai asunnon väliaikaisesta vuokraamisesta, kuten Airbnb-toiminnasta.

12.11.2021

Taloyhtiö määrättiin korvaamaan vuokranantajan menettämää vuokratuloa

Korkein oikeus on antanut tuomion, jossa asunto-osakeyhtiö velvoitettiin korvaamaan yksityiselle vuokranantajalle saamatta jäänyttä vuokratuloa. Yhtiö oli laiminlyönyt kunnossapitovelvollisuutensa viivyttelemällä muun muassa ilmanvaihtoon liittyvän tarpeellisen korjaustoimenpiteen toteuttamista. Vuokranantajan olisi pitänyt lain nojalla antaa vuokranalennusta vuokralaiselleen huoneiston puutteellisen kunnon vuoksi.

3.6.2020

Ilmoitetaanko vastikkeen suuruista vuokratuloa verottajalle?

Kun asunnon omistaja vuokraa asuntoa saaden siitä vuokraa saman verran kuin maksaa hoitovastiketta, täytyykö vuokratulo ilmoittaa verottajalle? Taloustaito vastaa kysymykseen. Taloyhtiö tulouttaa maksetun vastikkeen kirjanpidossaan, joten sen saa vähentää vuokratulosta.

25.4.2018

Oletko saanut tuloja asuntosi lyhytaikaisesta vuokraamisesta?

Asunnon vuokratulot ovat veronlaista tuloa. Tämä koskee myös lyhytaikaista vuokraustoimintaa. Kun vuokraat asuntosi esimerkiksi Airbnb:n tai muun alustan kautta, sinun täytyy muistaa ilmoittaa syntyneet tulot verotuksessasi.

5.6.2017

Pääomatulovero iskee kovimmin yksityisen vuokranantajan vuokratuloihin

Suomen Vuokranantajat on huolissaan yksityisten vuokranantajien verokohtelusta. Yksityinen vuokranantaja maksaa vuokratuloistaan pääomaverotuloa, jota on järjestelmällisesti kiristetty viimeisen 20 vuoden aikana. Käytännössä aivan kaikille muille pääomatulomuodoille paitsi vuokratuloille on keksitty joku väline, jolla loivennetaan verokantaa ja vähennetään pääomatuloveroja.