Tukholma

Uusimmat artikkelit

28.4.2021

Elävä katu nostaa toimitilavuokria

Kantakaupunkien kiinteistöjen ensimmäisten kerrosten ja sitä mukaa katumaiseman  pitäminen elävinä vaatii uutta ajattelua, kirjoittaa David Grossman Fastighetstidningenin verkkolehdessä. Kuolleet rakennusten katutasot ovat usein merkki siitä, että jokin ei ole kohdallaan. Ne luovat autiutta ja turvattomuutta, ja tunteen siitä, että alueesta on tullut vähemmän houkutteleva.

30.10.2020

Stockholmsmässan peruu kaksi ensi vuoden suurtapahtumaa

Suur-Tukholman messutapahtumia järjestävä Stockholmsmässan joutuu peruuttamaan kaksi vuoden 2021 alkuun sijoitettua tapahtumaa. Formex, eli tammikuiset Pohjoismaiden suurimmat koti- ja sisustusmessut, sekä perinteisesti vuosittain helmikuussa järjestettävä Stockholm Furniture & Light Fair on molemmat peruttu, kertoo Stockholmsmässanin tiedote. Stockholmsmässan pahoittelee näytteilleasettajille ja koko Tukholmalle koituvia harmeja ja tappioita.

27.11.2019

Tukholmassa mietitään: metropoli vai viherkaupunki?

Löytyykö tilaa kaikille ja kaikelle, kun Tukholman kaupunki muuttaa muotoaan?  Näin kysyttiin keskustelutilaisuudessa, jonka Kulturhuset ja Fastighetsägarna Stockholm järjestivät eilen tiistai-iltana. Tilaisuudesta kertoo Fastighetstidningen verkkosivuillaan.

27.5.2019

Fastighetstidningen: Kenellä on vastuu kulttuuritiloista?

Suurempi poliittinen vastuu ja uusia teknisiä ratkaisuja; varmasti löytyy keinoja pelastaa Tukholman uhanalainen kulttuuri- ja yöelämä. Näin sanoo klubi-isäntä Jakob Gardin Fastighetstidningenin verkkosivuilla. Tukholmassa on monien klubien ja musiikkisalien sulkemisuhka herättänyt laajoja protesteja.

20.4.2018

Tukholman kuninkaanlinnaan 600 aurinkopaneelia

Aurinkopaneeleiden asentaminen Tukholman kuninkaanlinnaan on jo aloitettu, kertoo ruotsalainen verkkolehti Byggnyheter. Paneeleita tulee 1000 neliömetrin alalle linnan katolla. Niiden vuositehoksi arvioidaan noin 170 MWh joka on noin 12 prosenttia linnan sähkönkulutuksesta.

22.1.2018

Tukholman keskineliöhinta tippunut jo yli tuhat euroa

Ruotsissa asuntojen hinnat jatkavat putoamistaan ja samalla uusien asuntolainojen saantia tiukennetaan, kirjoittaa Kauppalehti. Ruotsin asuntomarkkinoiden tuoreimmat tilastot kertovat, että asuntojen hinnat laskivat koko maassa. Jyrkimmin hinnat ovat tippuneet Tukholmassa, Göteborg ja Malmö seuraavat perässä.

8.9.2017

Turvattomuutta poistetaan Tukholman Norrmalmilta

Tukholman Norrmalmilla, lähellä keskusrautatieasemaa ja suuria tavarataloja, myllättiin 1950- ja 60-luvuilla katuverkko uusiksi autoliikenteen ehdoilla. Tuloksena oli synkkä ja sulkeutunut ympäristö, joka keskeisestä sijainnistaan huolimatta on koettu turvattomaksi ja epäviihtyisäksi, kertoo Fastighetstidningen. Kaupungin teettämässä tutkimuksessa yhdeksän kymmenestä vastaajasta esimerkiksi koki alueen pääkadun Malmskillnadsgatanin paikaksi, jossa ei halunnut pysähtyä oleskelemaan.

23.8.2017

Tukholmassa vie 35 vuotta säästää oma osuus asunnon hinnasta

Kun keskituloinen tukholmalainen haluaa ostaa 60 neliötä Tukholman kantakaupungista,hän joutuu  säästämään 35 vuotta saadakseen omarahoitusosuuden kasaan. Näin kertoo Dagens Industri verkkolehdessään. Jos tyytyy 50 neliön kaksioon, joutuu säästämään ”vain” 22 vuotta.

22.8.2017

Asuntojen arvo tuplaantui Tukholmassa vuosikymmenessä

Kymmenessä vuodessa ovat asuntojen hinnat Tukholmassa kaksinkertaistuneet, kertoo Svenska Dagbladetin verkkolehti. Viime vuonna oli keskeisellä paikalla sijaitsevan ns. bostadsrätt-asunnon keskihinta 89 000 kruunua neliöltä, kun se vuonna 2006 oli 45 000 kruunua.

3.2.2017

Millaisen asunnon saa Tukholmassa 10 vuoden jonotuksella?

Tukholmassa on 556 000 henkeä asuntojonossa. Kaupungin ylläpitämällä vuokra-asuntojen välityspalvelulla Bostadsförmedlingenillä oli tammikuun toisella viikolla 19 vuokra-asuntoa välitettävänä. Svenska Dagbladet testasi, kauanko jonottaminen kestää ja mitä lopulta saa.

17.1.2017

Trendi kääntyy? Asuntomarkkinat hiljenevät Tukholmassakin

Sekä asumisoikeusasuntojen (bostadsrätt) että omakotitalojen hinnannousu pysähtyi Suur-Tukholman alueella viime kuukauden aikana, kertoo Ruotsin kiinteistönvälittäjien ylläpitämä tilasto Svensk Mäklarstatistik. Asiasta uutisoi Veckans Affärer. Koko maassa asumisoikeusasunnot kallistuivat vain prosentin, mutta Veckans Affärer varoittaa tekemästä vielä kovin voimakkaita johtopäätöksiä.