Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 81

13.1.2021

Taloyhtiö – varaudu lumen tuloon!

Pääkaupunkiseudulle saadaan kuluvan viikon aikana runsaasti lisää lunta. Viime vuoden lumettoman talven jälkeen moni iloitsee lumesta ja ”oikeasta talvesta”. Samalla taloyhtiön on kuitenkin varauduttava lisälumen tuloon ja huolehdittava siitä, että mahdolliset huoltosopimukset ovat voimassa tai taloyhtiöllä on selkeä suunnitelma huoltotöiden osalta, muistuttaa Kiinteistöliitto Uusimaa.

13.1.2021

Kysely kiinteistönomistajien valmiudesta peruskorjata

UIPI on käynnistänyt kyselyn kiinteistönomistajien mahdollisuuksista ja kiinnostuksesta omistamiensa rakennuksien korjaamiseen. UIPI on yleiseurooppalainen, voittoa tavoittelematon kiinteistöalan etujärjestö, jossa on kolmisenkymmentä jäsentä 28 maasta. Suomen Kiinteistöliitto on UIPI:n jäsen.

13.1.2021

Raksa-messut siirtyy syksyyn

Lahden Messut on koronavirustilanteen vuoksi päättänyt siirtää maaliskuulle suunnitellut Raksa-messut syksyyn 2021. Rakentamisen ja remontoinnin suurtapahtuman uusi ajankohta on 1.-3. lokakuuta.

7.1.2021

Asunto-osakeyhtiölakia on päivitettävä

Sähköautojen ja sähköisen asioinnin yleistyminen ovat esimerkkejä ilmiöistä, jotka tuovat tarvetta päivittää taloyhtiömuotoista asumista sääntelevää asunto-osakeyhtiölakia. Nykyinen asunto-osakeyhtiölaki on ollut voimassa runsaat kymmenen vuotta, joiden aikana moni asia taloyhtiöissä on muuttunut. Kiinteistöliiton lakimiehet vastaavat vuosittain useisiin tuhansiin neuvontapuheluihin, joiden aiheet liittyvät taloyhtiöiden juridisiin pulmiin.

7.1.2021

Taloyhtiöiltä meni oikeus kunnalliseen pysäköinninvalvontaan

Viime kesänä voimaan tullut uusi tieliikennelaki on johtanut hankaliin pysäköintiongelmiin taloyhtiöiden pihoilla. Tieliikennelaki ei sisällä säännöstä, jonka mukaan pysäköinti yksityisellä alueella olisi kiellettyä ilman maanomistajan tai -haltijan lupaa. Säännöksen puuttumisen vuoksi yksityiset alueet, kuten taloyhtiön piha-alueet, jäivät kunnallisen pysäköinninvalvonnan ulkopuolelle.

5.1.2021

Kotitalousvähennyksen määrä ja korvausaste ovat ennallaan

Kotitalousvähennyksen määrä ja korvausaste säilyvät vuonna 2021 viime vuoden tasolla. Työkustannuksia esimerkiksi kodin tai vapaa-ajan asunnon remontoinnista voi vähentää verotuksessa edelleen 2 250 euroa vuodessa henkilöä kohden. Kun ostaa työn yritykseltä, on mahdollista vähentää 40 prosenttia arvonlisäverollisesta työn osuudesta.

4.1.2021

SKVL:n asuntomarkkinaennuste alkuvuodelle 2021

Suomen Kiinteistönvälittäjien lähes 1600 välittäjästä ja yli 475 toimipisteestä koostuvat asuntokaupan asiantuntijat ovat antaneet markkinaennusteensa alkuvuodelle 2021. Kyselyyn vastasi yli 70% SKVL:n jäsenyrityksistä. SKVL ennustaa omakotitalokaupan sekä loma-asuntokaupan kasvavan 4-6prosenttia alkuvuonna 2021.

4.1.2021

Tammikuussa etsitään tasapainoa

Onko tasapainosi terästä? -kampanjan ideana on lisätä tietoisuutta tasapainon merkityksestä, kaatumisen ehkäisystä ja luustoterveyden edistämisestä. Tavoitteena on saada kaikki toimimaan – tekemään tasapaino- ja luustotestit sekä harjoittelemaan tasapainoa monipuolisten vinkkien avulla.

30.12.2020

Katse ylös kännykästä – huolehdi koirastasi vuodenvaihteessa

Uusivuosi välkkyvine valoineen ja räiskeineen saattaa kauhistuttaa monia koiria. Ulkoillessa koiran kanssa on syytä unohtaa kaikki muu ja keskittyä koiraan. Sisällä kotona on hyvä elää mahdollisimman normaalisti ja tarjota koiralle turvallinen tila oleskeluun.

30.12.2020

Kaupallinen yhteistyö

Maahantuoja jatkaa Bauer-vedenkäsittelylaitteiden myyntiä

Bauer-vedenkäsittelylaitteiden myyntiä Suomessa jatkaa 4.1.2021 lähtien  maahantuontiyhtiö Bauer Solutions Oy. Bauer-vedenkäsittelylaite on ennalta ehkäisevä kunnossapitoratkaisu, jonka tarkoitus on parantaa energiatehokkuutta ja pienentää hiilijalanjälkeä. Laitteita on myyty Suomessa 21 vuodessa jo tuhansiin kiinteistöihin.

Bauer Solutions Oy

30.12.2020

Taloyhtiö, naapurisopu ja turvallisuus uuden vuoden juhlinnassa

Varsinkin tänä vuonna moni odottaa vuoden vaihtumista. Vuoden 2021 toivotaan tarkoittavan paluuta kohti ”normaalia” elämää. Erityisesti tiheästi asutuilla kaupunkialueilla on syytä muistaa, että lain mukaan ilotulitteiden käyttäjä vastaa niiden turvallisesta käytöstä.

28.12.2020

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni yhä vuodentakaisesta

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen vuodentakaisesta. Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2020 elo-lokakuussa 9,1 miljoonaa kuutiometriä, 5,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä kasvoi ajanjaksolla 15,8 prosenttia ja muuhun kuin asuinrakentamiseen puolestaan väheni 14,4 prosenttia.