Taloyhtiöiden energiatehokkuus ei vaadi suuria korjauksia

taloyhtiöiden energiatehokkuus

Taloyhtiöissä on paljon tehtävissä energiatehokkuuden eteen myös perinteisin huollon ja ylläpidon keinoin, selviää Kiinteistöliiton jäsenilleen tekemästä energia- ja ilmastokyselystä. Moni taloyhtiö voisi tehostaa energiankäyttöään ja parantaa asumisolosuhteita esimerkiksi ilmanvaihdon puhdistus- ja säätötöillä sekä lämmitysverkoston perussäädöllä ja lämmityksen asetusarvojen kohdilleen laittamisella.

– Perusasioiden kunnossa pitäminen on tärkeää niin viihtyvyyden kuin asumiskustannusten kurissapitämiseksi. Kyselyn tulokset osoittavat, että taloyhtiöt voisivat melko pienillä toimenpiteillä saada näissä asioissa tuloksia aikaan, sanoo Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Sisäilmassa ja lämpötilassa toivomisen varaa

Taloyhtiönsä sisäilman laatua talviaikaan piti huonona lähes 40 prosenttia vastaajista. Kolme keskeisintä syytä vastaajien mielestä olivat kuivuus, vetoisuus ja tunkkaisuus. Lähes joka neljäs vastaajista koki taloyhtiönsä huoneilman lämpötilat epäsopiviksi talvisin. Ongelmana pidettiin liian korkeita ja asuntojen välillä vaihtelevia lämpötiloja.

Kesäaikana noin 27 prosenttia vastaajista piti sisäilman laatua huonona. Kesäajan yleisimpinä ongelmina vastaajat mainitsivat seisovan ilman, tunkkaisuuden ja kylpyhuoneen hitaan kuivumisen suihkun jälkeen.

– Vastaajista ne, joiden taloyhtiössä oli koneellinen tulo-poisto-ilmanvaihto, pitivät sisäilman laatua sekä talvella että kesällä parempana kuin painovoimaisella tai koneellisella poistoilmanvaihdolla varustetuissa taloyhtiöissä, Pylsy kertoo.

Kuumuus vaivaa asuntoja kesäisin

Lähes 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että huoneilman lämpötilat ovat omassa taloyhtiössä liian korkeita kesäaikaan. Runsaat 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ongelma koskettaa kaikkia taloyhtiön asuntoja.

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat sään ääriolosuhteet lisäävät esimerkiksi kesän hellejaksoja, joihin taloyhtiöissä on tärkeää pohtia ratkaisuja.

– On selvää, että kesäajan sisälämpötilojen hallintaan on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Taloyhtiön kannattaa tehdä suunnitelma siitä, miten tuleviin hellekesiin varaudutaan. Yksi keskeinen asia on pohtia periaatepäätöstä ja selkeää ohjeistusta asuntokohtaisten ilmalämpöpumppujen asentamisesta, Pylsy toteaa.

Kesäajan sisäilman lämpötilat on hyvä huomioida osana kunnossapitosuunnitelmaa ja erilaisia korjaushankkeita aina ikkunaremonteista isoihin talotekniikkaremontteihin.

Kiinteistöliiton energia- ja ilmastokysely toteutettiin 24.5.-9.6.2022, ja siihen vastasi 2913 vastaajaa. Vastaajat olivat Kiinteistöliiton jäsenyhdistysten jäsentaloyhtiöiden edustajia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

23.9.2026

Kaupallinen yhteistyö

Rakennusten energiatodistus muuttuu – ”E-luvun merkitys ja rooli kasvavat”

Uudet energiatehokkuusvaatimukset ulottuvat ensimmäistä kertaa koskemaan myös olemassa olevia rakennuksia. Uudet määräykset tulevat voimaan vuonna 2028 uusille julkisille rakennuksille ja vuonna 2030 kaikille muille uudiskohteille.

Sustera

Tiia Niemi kasvokuva

3.3.2026

Energia-alan asiantuntija Tiia Niemi: Monilla pienillä taloyhtiöillä on hankala tilanne

Taloyhtiöt joutuvat lykkäämään energiaremontteja rahoituksen puutteen vuoksi. Varsinkin pienillä yhtiöillä lainansaanti on entistä vaikeampaa, toteaa Pori Energian palvelutuotantopäällikkö Tiia Niemi. Niemi toimii myös Kiinteistöliitto Satakunnan hallituksessa.

13.5.2026

Talous ratkaisee, haluavatko taloyhtiöt parantaa energiatehokkuuttaan

Taloudellisella kannattavuudella on iso merkitys taloyhtiöiden kiinnostukselle parantaa energiatehokkuutta, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Suurin osa vastaajista on sitä mieltä, että energiatehokkuuden parantamisen pitäisi olla taloudellisesti nykyistä kannattavampaa.

4.9.2026

Energiatodistuksen sisältö laajenee – perusparannuspassi tukemaan suunnitelmallisuutta

Energiatodistuslakia uudistetaan vastaamaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia. Lakiin tulisi säädökset myös vapaaehtoisesta perusparannuspassista, joka tukisi energiatehokkuustoimia.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti