vieraslaji

Uusimmat artikkelit

haitalliset vieraslajit

3.8.2023

Vielä ehtii torjumaan haitallisia vieraslajeja

Vielä ehtii tämän kesän aikana torjumaan haitallisia vieraslajeja, kertoo Etelä-Savon ELY-keskus. Suomessa yleisiä haitallisia vieraslajeja ovat muun muassa lupiini, jättipalsami ja jättiputket. Torjuntaa kannattaa tehdä yhdessä esimerkiksi talkooporukalla.

kurtturuusu

13.7.2022

Kasvatuskiellon siirtymäaika umpeutui, mitä nyt?

Kurtturuusu säädettiin haitalliseksi vieraslajiksi kolme vuotta sitten, jolloin asetettiin kolmen vuoden siirtymäaika sen kasvatuksen kieltämiselle. Nyt siirtymäaika on umpeutunut ja kasvatuskielto voimassa. Mitä tapahtuu nyt?

4.5.2020

Eroon puutarhan vieraslajeista

Vieraslajit, kuten lupiinit, jättipalsamit ja jättiputket syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa. Puutarhan vieraslajit on hyvä raivata pois ennen siementen kehittymistä, kirjoittaa Uusimaa (3.5.2020). Kevään puutarhatöiden yhteydessä kannattaa hävittää vieraslajit, eli Suomeen kulkeutuneet kasvit, jotka syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa ja leviävät tehokkaasti siemenistä ja juurista.

10.6.2019

Kurtturuusu lisättiin haitallisten vieraslajien luetteloon – hävitettävä pihoista ja puutarhoista

Koristekasvina suosittu kurtturuusu lisättiin kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon kesäkuun alussa, kertoo Yle. Kiinteistöjen omistajille päätös tarkoittaa sitä, että kurtturuusukasvustot on hävitettävä pihoista, puutarhoista ja teiden varsilta kolmen vuoden kuluessa. Tehokkain keino on kaivaa pensaat maasta ja peittää alue vaikkapa suojakankaalla tai kivillä, kunnes on varmaa, että kasvi on kuollut.