nuori

Uusimmat artikkelit

15.3.2019

Nuoret haaveilevat edelleen omistuskodista

Vuokra-asumisen suosio kasvaa, mutta silti enemmistö nuorista aikuisista asuisi tulevaisuudessa mieluiten omistuskodissa. Omistusasumisen suosio nuorten keskuudessa on suuri paitsi Suomessa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Se tulee ilmi tuoreesta, pohjoismaalaisten nuorten asumistoiveita kartoittaneesta kyselytutkimuksesta.

17.11.2017

Nuoret lähteneet asuntokaupoille – kasvukaupungeissa

Nuoret ovat palanneet asuntomarkkinoille vihdoin finanssikriisin jälkeen. He valikoivat kuitenkin asuinpaikkansa tarkasti, sillä yhä useampi ensiasunnon ostaja hankkii oman kodin suurimmista kasvukaupungeista. Kasvukolmio Helsinki–Tampere–Turku nykäisevät nyt nousukaudella eroa muihin.

23.5.2016

Tuetun asuntosäästämisen (ASP) ikäraja alenee 15 vuoteen heinäkuun alusta alkaen

Tasavallan Presidentti on 20.5. vahvistanut lain, jolla asuntosäästöpalkkiolakia (ASP) on muutettu siten, että jo 15 vuotta täyttänyt voi ryhtyä asuntosäästötallettajaksi. Edellytyksenä on, että asuntosäästösopimuksessa sovitaan, että talletukset koostuvat alaikäisen omalla työllään ansaitsemistaan varoista.

30.11.2015

Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt

Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan kotona asuvien 20–24-vuotiaiden osuus on pienentynyt selvästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta viime vuosina osuus on tasaantunut noin neljännekseen. Nuorten muuttoa lapsuudenkodista kuvataan perheessä lapsen asemassa olevien 20–24-vuotiaiden määrällä. Vuonna 2014 lapsen asemassa olevien nuorten suhteellinen osuus ikäryhmästä jopa kasvoi.