korjausrakentamisbarometri

Sivu 2

15.11.2017

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri: Korjausrakentamisessa odotettavissa kasvua ensi vuonna

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri ennakoi korjausrakentamiseen kasvua ensi vuodelle. Tänä vuonna hienoista kasvua on näkynyt lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta ensi vuodelle odotettavissa on barometrin perusteella kasvua muuallakin maassa. Kiinteistöliiton kaksi kertaa vuodessa toteuttamaan korjausrakentamisbarometriin vastasi noin 2000 taloyhtiönsä edustajaa, joista lähes joka kolmannella on kuluvana vuonna käynnissä korjaushanke taloyhtiössään.

8.5.2017

Taloyhtiöt empivät remonttien aloittamista

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa ei näy kasvua tänä tai ensi vuonna, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kasvanee tänä vuonna vielä pääkaupunkiseudulla, mutta supistunee erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Etelä-Suomessa. Ensi vuonna korjausrakentamisen odotetaan vähenevän tulosten perusteella myös pääkaupunkiseudulla ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.

17.11.2016

Perusasiat kuntoon – taloyhtiöt säästävät kilpailuttamalla

Yksityisten vuokranantajien edunvalvontajärjestö kannustaa taloyhtiöitä tekemään perusasiat paremmin. Kiinteistöliiton tekemän korjausrakentamisbarometrin mukaan noin neljännes taloyhtiöistä kysyy lainatarjouksen korjausrakentamiseen vain yhdeltä pankilta. ”Taloyhtiöiden hallitusten on huolehdittava, että pankkirahoitus korjausrakentamiseen kilpailutetaan kunnolla ja useasta pankista.

17.11.2016

Korjausrakentamisen kasvu jatkuu pääkaupunkiseudulla

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri ennakoi korjausrakentamisen kasvua pääkaupunkiseudulla ja eteläisessä Suomessa. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa odotukset ovat muuta maata heikommat. Kyselyyn vastanneista 2100 taloyhtiöstä joka kolmannella on kuluvana vuonna käynnissä korjaushanke, vaikka taloustilanteen katsotaan jarruttavan hankkeiden käynnistymistä.