
Kerrostaloja jäähdytetään kaukokylmän avulla
Vanhat kerrostalot kuumenevat kesällä ison rakennusmassan vuoksi uudempia enemmän. Niitä on kuitenkin mahdollista viilentää kaukokylmän avulla. Mutta milloin kaukokylmä kannattaa asentaa taloon?
Vanhat kerrostalot kuumenevat kesällä ison rakennusmassan vuoksi uudempia enemmän. Niitä on kuitenkin mahdollista viilentää kaukokylmän avulla. Mutta milloin kaukokylmä kannattaa asentaa taloon?
Kuuman kesän jäljiltä monissa vanhoissa taloyhtiöissä asukkaat miettivät viilennysratkaisuja tulevia vuosia varten. Helsingin kantakaupungissa energiayhtiö Helen on tarjonnut omaa kaukokylmäratkaisuaan, jossa jäähdytys tulee keskitetyn energiantuotannon kautta. Kaukokylmällä tarkoitetaan ratkaisua, jossa Helen tuottaa jäähdytyksen lämpöpumpuilla ja se johdetaan koteihin.
Putkiremonttia suunnitellessa kannattaa miettiä samalla tehtäväksi myös muita remontteja, muistuttavat Helen ja Talokeskus Yhtiöt. Kaukojäähdytystä kannattaa harkita taloyhtiöön, mikäli kiinteistö sijaitsee alueella, jossa kaukojäähdytys on mahdollista hankkia. Tällä hetkellä kaukojäähdytys on saatavilla Suomessa kahdeksalla paikkakunnalla.