etäosallistuminen

Uusimmat artikkelit

16.5.2022

Etäyhteydet ovat tulleet yhtiökokouksiin jäädäkseen

Yhtiökokouksiin on ollut mahdollista osallistua etänä koronapandemian alusta lähtien. Nyt on valmisteilla laki, joka mahdollistaa etäosallistumisen tulevaisuudessakin.

3.6.2020

Yhtiökokous onnistuu myös etänä

Kevät on vilkasta yhtiökokousten aikaa taloyhtiöissä, mutta tänä keväänä fyysisiä kokouksia ei ole kokoontumisrajoitusten vuoksi voitu järjestää. Ratkaisuina ovat olleet kokouksen siirtäminen odottamaan parempia aikoja ja kokouksen järjestäminen etäyhteyksin. Nyt kun etäkokoustamisen makuun on monessa taloyhtiössä päästy ja perusasiat opeteltu, on hyvä tilaisuus ottaa etäosallistuminen pysyväksi osaksi taloyhtiökokoustamisen keinovalikoimaa.

9.4.2020

Esimerkki osallistumisesta varsinaiseen yhtiökokoukseen teknisen välineen avulla

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat laatineet havainnollistavan esimerkin varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistumisesta teknisen välineen avulla. Esimerkissä on mukana liite, jonka hyödyntäminen tapahtuu käyttäjän vastuulla. Taloyhtiön hallitus määrittelee tavat, joilla yhtiökokoukseen voidaan osallistua, joten asiakirjaa tulee täydentää näiden tapojen mukaisesti.

3.4.2020

Kiinteistöliitto kannattaa mahdollisuutta lykätä varsinaisia yhtiökokouksia

Kiinteistöliitto pitää erittäin hyvänä sitä, että oikeusministeriössä valmistellaan lainsäädäntöä, joka antaisi taloyhtiöille mahdollisuuden lykätä varsinaisten yhtiökokousten pitoa yli määräajan. Oikeusministeriön 3.4.2020 julkaiseman tiedotteen mukaan lakimuutoksella on tarkoitus helpottaa myös kokousten järjestämistä etäosallistumisen ja valtuutusten avulla. Kiinteistöliitto pitää ajallista joustoa erittäin tervetulleena.