ulkovalaistus

Uusimmat artikkelit

27.9.2019

Taloyhtiöt saavat Jyväskylässä maksutonta ohjausta valaistuksen suunnitteluun

Jyväskylä on ainoa kaupunki, jossa on päätyökseen kaupunkivalaistukseen keskittyvä suunnittelija, kertoo Yle. Vuonna 2000 kantakaupungin ulkovalaistukselle kirjoitettiin oma yleissuunnitelma. Konkreettisesti kaupungin tiukka ohjaus näkyy monen piha-alueen, taloyhtiön ja kiinteistön valaistuksessa.

5.2.2018

Turvaa ja viihtyisyyttä valaistuksella

Valaistuksella voidaan vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Se on tärkeässä roolissa alueen identiteetin muodostumisessa ja liittää rakennukset osaksi yhtenäistä kaupunkikuvaa. Laadukas valaistus auttaa luomaan turvallisen ympäristön kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina.

3.2.2018

Asuinkiinteistön valaistavat alueet

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Asuinkiinteistön turvallisuutta ja viihtyvyyttä lisää olennaisesti keskeisimpien kulkuväylien, sisäänkäyntien sekä oleskelualueiden ja yhteiskäyttötilojen valaisu – ja vielä oikealla tavalla (esimerkiksi valon suunta). Alla on havainnollistettu sekä rakennusta koskevien avainalueiden valaisua että keskeisten piha-alueiden valaisua.[/vc_column_text][vc_column_text] Näin  valaistaan asuinrakennus [/vc_column_text][mpc_interactive_image content_preset=”_mpc_preset_6″ background_image=”35850″ mpc_ribbon__disable=”true” mpc_ribbon__preset=”mpc_preset_2″ mpc_ribbon__corners_color=”#7d9117″ mpc_ribbon__font_preset=”mpc_preset_20″ mpc_ribbon__font_color=”#f7f7f7″ mpc_ribbon__font_size=”15″ mpc_ribbon__font_line_height=”1.5″ mpc_ribbon__font_transform=”uppercase” mpc_ribbon__font_align=”center” mpc_ribbon__text=”Asuinrakennuksen valaisu” mpc_ribbon__background_color=”#94c01e” mpc_ribbon__padding_divider=”true” mpc_ribbon__padding_css=”padding-top:15px;padding-right:25px;padding-bottom:15px;padding-left:25px;” mpc_ribbon__margin_divider=”true” […]

18.10.2017

Ulkovalaistuksen uudistaminen tuo säästöjä taloyhtiölle

Ulkovalaistuksen uudistamista pitäisi katsoa myös tuoton näkökulmasta, ei pelkkänä menoeränä. Takaisinmaksun jälkeen uusittu valaistus on tuottava investointi taloyhtiölle. Miltä kuulostaisi, jos taloyhtiö voisi säästää 20—40 prosenttia vuotuisesta sähkölaskusta?