toimistotalo

Uusimmat artikkelit

15.9.2020

Työhyvinvointia edistävät toimistotilat suunnitteilla Lahteen

Entisen oikeustalon tontille Lahteen on suunnitteilla uudella konseptilla rakennettuja toimistotiloja. Taustalla on ajatus. että hyvinvoiva ihminen on yritykselle tuottavampi kuin ihminen, jolla on terveysongelmia, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat (15.9.2020) Kiinteistösijoitusyhtiö Kinoksen tulevan ”energisoivan toimistorakennuksen” tiloista puolet on jo vuokrattu.

29.7.2019

Kerrostalon julkisivu uusittiin kahdesti kolmessa vuodessa Helsingissä

Kiinnityksen pettäminen vasta valmistuneessa julkisivussa oli vain yksi monista rakennusvirheistä, kun Ruoholahdenkatu 4:n toimistotalo muutettiin asunnoiksi Helsingin Kampissa, kertoo Helsingin Sanomat. Ruoholahdenkatu 4:n kohdalla sijaitseva nauhaikkunamainen toimistotalo muutettiin ensin ranskalaisin parvekkein varustetuksi asuintaloksi. Pian oli kuitenkin selvää että muutostyöt olivat epäonnistuneet pahasti.