Automaatio

Uusimmat artikkelit

25.12.2019

Hieman yli tuhat automaatiolaitetta suojaamattomana suomalaisissa verkoissa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus kartoittaa vuosittain suomalaisista verkoista löytyviä suojaamattomia automaatiolaitteita. Vuoden 2019 kartoituksessa suojaamattomia automaatiolaitteita havaittiin hieman yli tuhat. Yhteenvetona voidaan todeta, että havaittujen suojaamattomien teollisuuden ohjausjärjestelmien määrä on lisääntynyt, mutta yksittäisten suojaamattomien automaatiolaitteiden ja rakennusautomaatiolaitteiden määrät ovat pienentyneet vuodesta 2018.

3.4.2019

Ihminen päättää, automaatio säätää

Talotekniikan automaatio on kiinteistön teknisten toimintojen ohjaamista ilman ihmisen jatkuvaa läsnäoloa. Automatiikka tekee se, mitä ihminen on pyytänyt sitä tekemään. Jonkinlaista automaatiota on ollut taloissamme jo 1960-luvulla.

19.12.2018

Kodin pienet automaattiset apulaiset

Arjen turvallisuutta helpottava kodin teknologia mielletään usein lähinnä ikäihmisten apuvälineeksi. Se voi kuitenkin lisätä kaikkien turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kodin tulipalo alkaa usein sähkölieden huolimattomasta käytöstä.

9.12.2016

Taloautomaatio säästää

Helsingin Jätkäsaaren Airut-korttelissa sähkön-, veden ja lämmönkulutusta valvova automaatio auttaa asukkaita säästämään energiaa. Vastapestyt parvekelasit kiiltelevät syysauringon paisteessa. Airut-korttelin ensimmäisen talon loppusiivous on käynnissä.