talonmies

Uusimmat artikkelit

29.4.2019

Talonmiehen ammatti katoamassa

Perinteisten talonmiesten määrä on laskenut 20 vuoden takaisesta viidestä–kuudesta tuhannesta noin kahdeksaan sataan, kertoo Svenska Yle. Kymmenessä vuodessa talonmiesten määrä on puolittunut. Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Graménin mukaan kehitys johtuu huoltotöiden muuttumisesta entistä enemmän teknistä osaamista vaativiksi, eikä perinteisillä talonmiehillä ole tällaista osaamista.

14.3.2018

Toimelias talkkari

Kaverini Markku asui 1990-luvun alussa Klaavuntiellä Helsingin Puotilassa, niissä kolmikerroksisissa hissittömissä maan ensimmäisissä betonielementtitaloissa, jotka eivät edes näytä elementtitaloilta. Kerran hän oli ullakolla pyykkikorin kanssa ripustamassa vaimon pesemiä pyykkejä kuivumaan, kun sinne tuli taloyhtiössä vähän aikaa vaikuttanut talonmies, varsinainen Puuha-Pete. Talonmiestä harmitti se, että ullakolla pyykkien ripustamista vaikeuttivat sellaiset pystypuut, tolpat, joita oli aika tiheässä.

3.3.2017

Talkkarit palasivat Lumo-taloihin pääkaupunkiseudulla

VVO-konserni ja L&T ovat aloittaneet yhdessä toimintamallin, jossa täysin uudenlainen talkkaritiimi ottaa vastuun pääkaupunkiseudun Lumo-talojen kiinteistöhuollosta. Lumo-talkkarien myötä palataan takaisin aikaan, jolloin jokaisessa talossa toimi nimetty talonmies. Kiinteistöjen asukkaille toimintamallin muutos näkyy entistä asiantuntevampana ja sujuvampana kiinteistönhoitona.