puujäte

Uusimmat artikkelit

5.2.2020

Ympäristöministeriöltä avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin

Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman kolmannella hakukierroksella myönnettiin yhteensä noin 500 000 euroa tukea puurakentamista ja kiertotaloutta kehittäville hankkeille. Suomessa syntyvästä rakennus- ja purkujätteestä toiseksi suurin osuus – heti betonin jälkeen – on puuta. Koska puun käyttöä rakentamisessa pyritään lisäämään, on siitä syntyvän jätteen käytölle kehitettävä samalla uusia käyttökohteita, joissa puu säilyy hiilivarastona mahdollisimman pitkään.