Pihalla riittää tilaa juurille ja putkille
Taloyhtiön pihalla maan alla kulkee erilaisia lämmitykseen, viemäröintiin ja sähköön liittyviä putkia ja kaapeleita. Ne eivät estä istutuksia, kunhan ne ottaa huomioon pihan kasvillisuutta suunnitellessa.

Parhaimmillaan vedenkäsittelylaitteilla saadaan putkistolle lisää käyttövuosia ja taloyhtiöille aikaan säästöjä. Laitteet voidaan asentaa muun muassa käyttövesi- tai lämmitysverkostoon. Järjestelmä on kemikaaliton ja poistaa sakkaa sekä kalkkisaostumia verkostosta.
Bauer Solutions Oy

Kinkunpaisto virittää mukavasti joulutunnelmaan. Paistohommissa on kuitenkin muistettava, että viemäri ei ole roska-astia. Kinkun paistorasva on pitkäaikainen vieras putkistossa, älä siis kaada sitä viemäriin.