Yhä useampi omakotitalo maksaa yli puoli miljoonaa

Kuva: Ralf Ahlskog

Tammi–heinäkuun aikana Espoossa myydyistä omakotitaloista 60 prosenttia myytiin yli 500 000 eurolla, kertoo Huoneistokeskus Talouselämä-lehden artikkelissa.

− Olemme itsekin yllättyneitä omakotitalojen hintatrendin kehityksestä, sanoo Huoneistokeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Eija Miehola.

Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa. Luvut siis kuvaavat hyvin pääkaupunkiseudun kiinteistökauppoja.

Espoo erottuu joukosta

Mieholan mukaan trendi näkyy lähinnä isoissa kaupungeissa.

Yli 500 000 euron omakotitalojen osuus on kasvanut Espoon ja Helsingin lisäksi myös Vantaalla, Tampereella ja Turussa, joskin näissä kaupungeissa niiden osuus on selvästi pienempi kuin Helsingissä ja Espoossa.

Muualla kuin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa yli puolen miljoonan omakotitaloja on myyty vain vähän. Silti myös muissa suurissa kaupungeissa aiempaa kalliimpien omakotitalojen osuus myydyistä kiinteistöistä on kasvanut. Kasvua on ollut erityisesti yli 300 000 euron omakotitalojen kauppamäärissä kautta maan.

Lähemmäs 17 prosentin kasvu

Yli 500 000 euron asuntojen osuuden kasvua selittää se, että omakotitalojen suosio on ylipäätään kasvanut. Suomalaiset ovat etsineet tänä vuonna suurempia koteja kuin tavallisesti.

Hintaseurantapalvelun tietojen mukaan tammi–heinäkuussa 2021 omakotitaloja myytiin Suomessa 16,8 prosenttia enemmän kuin normaaleina vuosina.

Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius arvioi, että asunnon ostajat haluavat parantaa asumisen laatuaan. Hänen mukaansa etätyöt ja niihin liittyvät tilatarpeet ovat tulleet jäädäkseen ja matkustamisesta säästyneet varat halutaan sijoittaa asumismukavuuteen.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti