Yhä useammat vakuutusyhtiöt tarjoavat vakuutuksia asuntosijoittamiseen

Vakuutusyhtiöt tarjoavat enenevässä määrin omia vakuutuksia asuntosijoittajille. Kuvituskuva

Asuntosijoittamisen yleistyessä yhä useammat vakuutusyhtiöt ovat alkaneet tarjota vuokranantajille suunnattuja vakuutuksia.  Suomen Vuokranantajat ry on tilannut vertailun suomalaisten vakuutusyhtiöiden tarjonnasta.

Nämä vakuutukset täydentävät vuokranantajien turvaa tapauksissa, joissa vuokralaisella ei olekaan sovittua vakuutusta tai taloyhtiön kiinteistövakuutus ja vuokralaisen oma kotivakuutus eivät kata vahinkoriskejä.

Suomen Vuokranantajien ja Ifin yhdessä kehittämä vakuutusratkaisu tarjosi ensimmäisenä turvaa esimerkiksi vuokratulon keskeytykseen tai vuokralaisen aiheuttamiin tahallisiin vahinkoihin.

– Näin yksityisten vuokranantajien joukkovoima toimii parhaimmillaan: olemme päässeet 2010-luvulla tuomaan markkinoille yhteistyössä Ifin kanssa uudenlaista vakuutusturvaa asuntosijoittamiseen. Viime vuosina myös muut vakuutusyhtiöt ovat heränneet palvelemaan asuntosijoittajia. Nyt kilpailu kehittää vakuutuksia eteenpäin: esimerkiksi LähiTapiola on tuonut markkinoille yhtä kattavan vakuutusturvan, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes kehuu.

Tällä hetkellä vuokranantajille vakuutuksia tarjoavat Ifin lisäksi Pohjola Vakuutus, LähiTapiola, Fennia ja Pohjantähti.

– Markkinan kehittyessä vakuutusten vertailemisesta on tullut entistä tärkeämpää. Nyt pyrimme palvelemaan vuokranantajia teettämällä vuosittain vertailun vakuutusten tilanteesta yhteistyössä Finpremium Oy:n kanssa, Hughes kuvaa markkinan kehitystä.

Miksi vuokranantajan kannattaa vakuuttaa omaisuutensa?

Useimmiten vuokrasopimuksessa on edellytetty vuokralaiselta kotivakuutusta vastuuvakuutusosineen.

– Tämä on hyvä käytäntö. Vuokralaisen ottama kotivakuutus kannattaa kuitenkin mieltää ensisijaisesti vuokralaisen turvana. Se on ainoa vakuutus, josta vahingon sattuessa korvataan esimerkiksi vuokralaisen irtaimistoa ja sijaisasumista. Vastuuvakuutuksen ansiosta vuokralainen voi myös säästyä isoilta korvausvastuilta, toteaa Hughes.

Vuokranantajan vakuutukset ovat yleistyneet melko hitaasti, koska niiden mielletään olevan päällekkäisiä vuokralaisen ottaman vakuutuksen kanssa.

– On kuitenkin hyvä muistaa, ettei vuokranantajalla ei ole mitään keinoa varmistaa vuokralaisen ottaman kotivakuutuksen olevan voimassa koko vuokrasuhteen ajan. Lisäksi vuokralainen päättää itse, hakeeko vahinkotilanteessa korvauksia vakuutuksestaan vai ei, Hughes toteaa.

Osin vuokranantajan vakuutus myös täydentää vuokranantajan turvaa tilanteessa, jossa taloyhtiön kiinteistövakuutus tai vuokralaisen kotivakuutus eivät kata vahinkoja.

– Esimerkiksi vuokralaisen tahallaan aiheuttamia vahinkoja ei korvata taloyhtiön kiinteistövakuutuksesta tai vuokralaisen kotivakuutuksesta. Myös vuokratulon keskeytyksen mahdollisessa vahinkotilanteessa kattaa vain vuokranantajan ottama vakuutus. Lisäksi vuokranantajan vakuutus sisältää tyypillisesti turvan vuokraustoimintaan liittyvien riitojen varalle, neuvoo Hughes.

Mikä vakuutus sopii parhaiten?

Vuokranantajan arvioidessa vakuutusten sopivuutta valintaan vaikuttaa se, onko asuntoja yksi vai useampi, minkälaisia asuntoja vuokrataan, kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa, mikä on hänen riskinkantokykynsä ja miten hän vuokraa kohteitaan. Käytännössä erilaisten keskittämisalennusten vuoksi valintaan vaikuttaa merkittävästi myös vuokranantajan jo käyttämä vakuutusyhtiö. Myös vakuutusehtoihin on syytä tutustua tarkkaan vakuutusta hankkiessa, sillä eri yhtiöiden vakuutukset poikkeavat toisistaan huomattavasti.

– Kehotamme kaikkia vuokranantajia itse pohtimaan minkälainen vakuutusturva sopii omaan sijoitusstrategiaan. Yhtä oikeaa vastausta ei ole olemassa, joten on hyvä, että markkinoilla on nykyisin yhä enemmän vaihtoehtoja. Monet tarjolla olevista vakuutustuotteista ovat yksityisen vuokranantajan kannalta houkuttelevia, toteaa Hughes.

– Muiden sijoitusmuotojen ohella myös asuntosijoittamiseen kuuluu riskejä eikä kaikkiin mahdollisiin riskeihin voi mitenkään varautua vakuutuksilla. Vuokranantaja voi vakuutusten lisäksi vähentää riskejä merkittävästi omalla toiminnallaan, sillä esimerkiksi vuokralaisen valinnalla on suuri merkitys. Vuokranantajan kannattaa lisäksi pitää aina rahaa säästössä yllättäviä kustannuksia varten, Hughes neuvoo.

Tutustu vakuutusvertailuun (Suomen Vuokranantajien jäsenille).

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää