Valokuitu lisää asuinmukavuutta ja tekee taloyhtiöstä houkuttelevan asukkaille

Loimaalaisen isännöitsijä Ari Laaksosen edustamassa taloyhtiössä tehtiin vuonna 2016 sisäverkkosaneeraus. Saneerauksessa kerrostaloon asennettiin Lounean valokuitu ja nyt asunnoissa on valokuidulla toimivat kaapeli-tv ja lankapuhelin sekä mahdollisuus nopeaan laajakaistaan.

Saneeraus tuli ajankohtaiseksi, kun vanhan kupariverkon kanssa alkoi olla yhä enemmän ongelmia.

– Saimme valtavasti palautetta asukkailta tv-kuvan häiriöistä ja yhteyksien toimimattomuudesta, Laaksonen kertoo.

Isännöitsijänä hän koki haasteelliseksi vastailla asukkaiden jatkuviin tiedusteluihin, kun varsinainen syy oli silloisen operaattorin ajan syömissä kuparikaapeleissa.

– Asialle kun ei oikein voinut tehdä mitään. Taloyhtiön hallitus sitten innostui uusimaan yhtiön tietoliikenneyhteydet valokuidulla. Saatiin samalla kuntoon sekä tv-kuva että nettiyhteydet.

Ari Laaksonen

Ari Laaksonen

Lounealta hyvä tarjous

Taloyhtiön ajoitus valokuituasiassa oli hieman onnekaskin, sillä Lounea oli juuri hieman aiemmin aloittanut verkon kaivutyöt Loimaan keskustassa. Koska aiempi operaattori ei ollut vetämässä valokuitua paikkakunnalle, tarjous pyydettiin Lounealta.

– Lounean tarjous miellytti hallitusta ja asia vietiin yhtiökokouksen päätettäväksi.

Tarjoukseen sisältyi valokuidun kaivutyöt taloyhtiöön ja asennus asuntoihin. Laaksonen kertoo hankkeen sujuneen moitteettomasti.

– Erityisen hyvin toimi Lounean tiedotus ja esimerkiksi asennuksista sovittiin jokaisen asukkaan kanssa erikseen.

Isännöitsijä kiittää Lounean modernia palvelua. Vikatapauksissa virhe pystytään paikantamaan heti Lounean päivystävässä puhelinnumerossa.

– Yhteydenottojen määrä isännöintiin on romahtanut, kun asukkaat hoitavat asiansa suoraan Lounean kanssa. Taloyhtiössä ollaan tyytyväisiä; noin viiden vuoden kokemuksella voidaan sanoa, että valokuitu on parantanut tv-kuvan laatua ja tekee vaivattoman etätyön sekä opiskelun mahdolliseksi.

Valokuitu lisää taloyhtiön vetovoimaa

Laaksosen mielestä valokuitu lisää taloyhtiössä asumismukavuutta niin osakkaalle kuin vuokralaisellekin. Vuokranantajan näkökulmasta toimivat tietoliikenneyhteydet ovat selkeä etu pienellä paikkakunnalla, jossa vuokrausmarkkinat ovat muutenkin haastavat.

– Sinne halutaan asumaan, missä verkko toimii. Etenkin opiskelijat ovat kiinnostuneita nopeasta netistä, Laaksonen sanoo.

Koronan tuoman etätyöbuumin aikana kiinteä verkkoyhteys on lisäksi osoittautunut varteenotettavaksi kilpailueduksi.

– Valokuitu tuo netin asuntoon sillä nopeudella, mistä on sovittu. Muissa tekniikoissa on aina niin sanotusti ilmaa välissä, mikä heikentää yhteyksien laatua.

Kiinteiden nettiyhteyksien arvo korostuu, kun yhä useampi kodin laite on nykyään yhteydessä verkkoon. Laaksonen muistuttaa, että myös modernit älytelevisiot vaativat tietoliikenneyhteyksiä toimiakseen.

– Tietoliikenneyhteydet kannattaa taloyhtiöissä jo senkin takia laittaa pikaisesti kuntoon!

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti