Vähintään miljoona euroa maksaneiden asuntojen myynti on kolminkertaistunut viidessä vuodessa

Kuva: Ralf Ahlskog

Koronapandemian alettua keväällä 2020 tyrehtyi asuntokauppakin hetkeksi, mutta sen jälkeen kasvu on ollut hurjaa. Kasvu ei tosin ole tasaista: neliöhinnat nousevat muuta Suomea nopeammin kasvukeskuksissa. Helsingissä asuntojen kovin kysyntä painottuu keskustaan, jossa hinnat nousevat muuta kaupunkia nopeammin.

Helsingin Sanomat kertoo, että myös asuntojen koossa ja myyntihinnoissa on nähtävissä selkeä muutos pitkän aikavälin trendiin.

− Finanssikriisin jälkeisenä aikana yksiöiden hinnat kasvoivat nopeammin kuin suurempien asuntojen hinnat. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen, pääekonomisti Juhana Brotherus Hyposta sanoo.

Esimerkiksi Helsingissä vanhojen kerrostaloyksiöiden velattomat neliöhinnat nousivat heinä-syyskuussa 4,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Samana aikana vanhojen kerrostalokolmioiden ja sitä suurempien asuntojen hinnat nousivat koko Helsingissä 7,2 prosenttia.

Erityisen jyrkkää isompien asuntojen hintojen nousu on ollut Tilastokeskuksen mukaan Helsingin keskustasta, jossa kolmioiden neliöhinnat nousivat heinä-syyskuussa 10,9 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Helsingin keskustassa myös yksiöiden ja kaksioiden hinnat nousivat nopeammin kuin muualla.

Tilastot kertovat: isoilla ja kalliilla asunnoilla on taas imua

Vanhojen omakotitalojen markkinoilla yli 140 neliön talojen keskimääräiset neliöhinnat nousivat maaliskuuhun 2020 verrattuna 15 prosenttia, kertoo Kiinteistövälitysalan keskusliitto KVKL:n selvitys.

KVKL:n Helsingin Sanomille toimittamien lukujen mukaan vuonna 2017 vähintään miljoona euroa maksaneita asuntoja myytiin koko Suomessa noin 160, vuonna 2019 taas 250.

Sitten tuli alkuvuosi 2020 ja koronapandemia, ja miljoona-asuntojen myynti tyrehtyi muun asuntomarkkinan mukana. Kauppa kuitenkin elpyi ja saavutti huippunsa tämän vuoden alussa. Pelkästään tammi-maaliskuussa 2021 vähintään miljoona euroa maksaneita asuntoja myytiin 140.

Koko vuonna vähintään miljoonan euron asuntojen kauppoja on jo tehty noin 400, mikä on eniten Suomen asuntomarkkinoiden historiassa.

Suomalaisten vaurastumisesta kertoo myös sijoitusasuntovarallisuuden kasvu: Suomen pankin tuoreimpien tilastojen mukaan jo noin kymmenen prosenttia suomalaisten asuntolainoista on nostettu sijoitusasunnon hankintaa varten.

Marraskuun alussa Oikotie-palvelun noin kahdesta sadasta yli miljoonan euron asunnosta 154 oli Helsingissä. Tampereella niitä oli myynnissä parikymmentä, mikä on hieman vähemmän kuin Espoossa. Ylipäätään vähintään miljoonan euron asuntoja on tarjolla vähän.

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti