Uusi isännöintiyhtiö tuo markkinoille reilummat toimintamallit

Kuva: Bigstock

Isännöinnin epäkohtiin on viime aikoina alettu kiinnittää selkeästi enemmän huomiota.

− Silti moni alalla pitkään toiminut ja taloyhtiöiden hallituksissa työskennellyt ei välttämättä ymmärrä kuinka jotkut alalla yleisesti hyväksytyt toimintatavat eivät kestä tarkempaa tarkastelua, toteaa Reilu Isännöinnin toimitusjohtaja Antti Lyly.

Reilu Isännöinti romuttaa totuttuja isännöinnin toimintamalleja. Kantavana ajatuksena on, että isännöitsijä ajaa ennen kaikkea taloyhtiön etua.

− Silloin kun tämä ei toteudu, on lähtökohtaisesti jotain pielessä ja loppulaskun maksaa yleensä taloyhtiö, Lyly sanoo.

Meillä pässi ei ole kaalimaan vartijana

Reilu Isännöinnin toimintaperiaatteisin kuuluu, ettei isännöitsijöitä aseteta rooliin, jossa he ovat samaan aikaan sekä myyjänä, että ostajana.

− Siksi me emme esimerkiksi tuota itse erillispalveluja, kuten huoltoa tai edes teknistä isännöintiä vaan kilpailutamme ja valitsemme asiakkaidemme kanssa parhaat palveluntarjoajat aina tapauskohtaisesti, Lyly jatkaa.

Esimerkiksi isännöitsijäntodistuksella rahastaminen on Reilu Isännöinnin periaatteiden vastaista. Reilu Isännöinnin asiakastaloyhtiöiden osakkaat saavat tilata yhden isännöitsijäntodistuksen ilmaiseksi kerran vuodessa ja lisätodistuksetkin ovat erittäin kohtuullisen hintaisia.

Reilu Isännöinnin perustajaosakkaat ovat kaikki toimineet pitkään taloyhtiöiden hallituksissa.

− Emme löytäneet isännöintitoimistoa, johon olisimme olleet tyytyväisiä. Niinpä päätimme perustaa sellaisen itse, Lyly kertoo.

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti